perjantai 5. joulukuuta 2014

Prinsessakakku

Kotikutsuja on mukava pitää, kun saa koolle ystäviä, voi tarjota herkkuja ja mäihällä voi ostaakin aikas helposti jotakin tuikitarpeellista. Viime kemuilla kestitin rouvia ihanaisella prinsessakakulla. En uskaltanut kostuttaa kakkua lainkaan, koska käytin (kotimaisia) pakastevadelmia. Seuraavaa kertaa varten muistiin, että kakku oli ihan parasta vasta kaksi päivää tekeydyttyään. Vaikkei marsinpaani maistukaan kaikille, niin minusta se on hyvää varsinkin jollei sokeroi liikaa kakun täytteitä. Päällä on tomusokeria puuteroituna kakkupaperin päälle.

Täyteohje on Maku-lehdestä ja kakkupohjan ja kreemin ohjeet nappasin ihanaisen työkaverini resepteistä. Jos kakun siis tekee esim. edeltävänä päivänä, on marsipaanin alle syytä laittaa kreemi.

Tästä muuntautuu helposti Angry Birds possu...






Prinsessakakku
14 palaa
Sienikakkupohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa kanamunat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Kuumenna vesi samalla kiehuvaksi.
Valuta vesi ohuena nauhana koko ajan vatkaten vaahdon joukkoon.
Jatka vatkaamista muutama minuutti.
Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet taikinaan varovasti vatkaimen hitaalla kierrolla tai nuolijalla käännellen.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (24-26cm).
Kypsennä uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 25-30 minuuttia, kunnes kakun pinta on kullanruskea ja kakku alkaa irrota vuoan reunoilta. Tarkista kypsyys vielä tikulla.
 
 
Vaniljakreemitäyte:
1 kpl liivatelehtiä
2,5 dl maitoa
1,5 rkl maissitärkkelystä
1,5 rkl sokeria
2 keltuaista
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa
Vadelmatäyte:
1 dl vadelmahilloa
3 dl vadelmia
1 rkl sokeria
 
Päälle:
250 g vihreää marsipaania (minulla meni 2x200g)
tomusokeria
2 dl vispikerma
Valmista täyte. Upota liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Sekoita maito, maissitärkkelys, sokeri ja keltuaiset pinnoitetussa kattilassa tai vesihauteessa. Kuumenna seosta samalla sekoittaen, kunnes se sakenee. Purista pehmenneestä liivatelehdestä vesi, ja liuota liivate kuumaan kiisseliin. Jäähdytä kiisseli. Vatkaa lopuksi kiisselin rakenne rikki ja lisää vaniljasokeri ja kermavaahto.
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Levitä alimmalle osalle vadelmahillo. Murskaa vadelmat, mausta ne sokerilla ja levitä hillon päälle. Nosta toinen kakkulevy päälle ja levitä sille vaniljakiisseli. Nosta viimeinen levy päälle ja nosta kakku kylmään odottamaan.
Vaivaa marsipaania hetki leivinpöydällä, jotta se notkistuu hiukan. Levitä pöydälle puhdas leivinpaperi ja ripottele sille tomusokeria. Kauli marsipaani paperin päällä niin suureksi pyöryläksi, että se ulottuu hyvin yli kakun reunojen. Lusikoi kakun ylimmän kerroksen päälle vaahdotettu, maustamaton kerma. Levitä kermaa ohuelti kakun reunoille, mutta jätä suurin osa vaahdosta kakun keskelle keoksi. Nosta marsipaanilevy kaulimen avulla varovasti kakun päälle ja painele reunat tiiviiksi. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois ja muotoile siitä muutama koristekukka prinsessakakun pintaan.
Anna prinsessakakun vetäytyä kylmässä vähintään 3 tuntia, mielellään jopa seuraavaan päivään. Siivilöi prinsessakakun pintaan tomusokeria ennen tarjoilua.


Sokerikreemi sokerimassa- tai marsipaanikuorrutteen alle

125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g tomusokeria
1 rkl vettä
jos haluat ruskean kreemin lisää kaakaojauhetta värin saamiseksi haluamasi määrä

Vatkaa pehmeä margariini notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri vähin erin samalla vatkaten. Lisää kaakaojauhetta haluamasi määrä ruokalusikallinen kerrallaan. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.
 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Musta himmeli

Sain viime joulun alla mahdottoman poltteen mustasta himmelistä. Mustien ohuiden juomapillien metsästäminen ei ollut aivan mutkatonta, mutta onnistuin lopulta. Äitini trokasi pillit tuttavalleen, joka teki tämän minulle, sillä omin avuin työ ei olisi vielä tänäkään jouluna valmis. Olkinenkin olisi upea, mutta mehupilliversio on helpompi säilyttömisen ja kuljettamisen kannalta. Joudun kyllä tilaamaan vielä olkisenkin...

Himmelissä on jotakin mahdottoman viehättävää ja rauhoittavaa.