maanantai 17. helmikuuta 2014

Tahmapullat eli sticky buns

Olen elänyt näin vanhaksi törmäämättä koskaan sticky bunseihin eli meikäläisittäin tahmapulliin. Ystävänpäivän kahvilla maistelin tällaista ihanuutta ja kotona kävin heti aihetta googlaamaan. Amerikkalaiset näyttävät tekevän tahmapullansa kaulimalla ensin taikinan levyksi, mättämällä herkkuja väliin ja nostelemalla leikatut palaset kinuskisen kastikkeen päälle vuokaan, josta pulla sitten kumotaan. Minun versiossani apinoidaan Fazeria eli tehdään pyöreitä pikkupullia tahmakastikkeen päälle.

Taivaallista, kuten lähes kaikki (hyvät) pullataikinaleivonnaiset!




Tahmapullat

pullataikina 2 ½ dl maitoa jauhopussiin ohjeen mukaan. Kohota taikina ja leivo pikkupulliksi.
 

Kastike
    1 dl fariinisokeria
    4 rkl voita
    3 rkl hunajaa
    1 rkl siirappia, vaahterasiirappia tms (käytin glukoosisiirappia, kun sellaista oli)

    pari kourallista rouhittuja pekaani- tai muita pähkinöitä

    Kiehauta kaikki kastikkeen ainekset. Ripottele pähkinärouhe ja kaada kastiketta paperisten pullavuokien pohjalle. Nosta pikkupulla kastikkeen päälle vuokaan. Kohota ja paista 225 (tai rohkeasti 250) asteessa vajaat kymmenen minuuttia, kunnes pullat ovat kypsiä. Kumoa pullat välittömästi uunista oton jälkeen ja irrota paperivuoka. Varo sormia.





      Ei kommentteja:

      Lähetä kommentti