Mainiosta Safkaa keittokirjasta on ilmestynyt jatkoa ja telkkarissakin pyörii ohjelma. Minulla uusi opus on vielä hankkimatta, mutta edellinen on kyllä kovassa käytössä. Tuttuakin tutumpi ja turvallinen possupata (eli meilläpäin läskisoosi) oli päässyt vallan unohtumaan minulta. Nyttemmin tätä herkullista ruokaa tehdään meillä tasaisin väliajoin. Teen kerralla tosi ison setin parista lihakilosta, mistä sitten pakastan sopivia annoksia pikalounauksi riisin kanssa.
Kuvan kastikkessa on täysjyväsinappia, sekin sopii kastikkeeseen.
Possukastike
450 g kasleria
1 sipuli
suolaa ja pippuria myllystä
25 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
soijakastiketta
1 dl kuohukermaa
1 rkl Dijon-sinappia
Suikaloi liha ja rouhi kevyesti päälle mustapippuria ja suolaa. Pilko
sipuli. Kuumenna pannu todella kuumaksi. Laita voi pannulle ja ruskista
sen verran, että voista tulee hento pähkinäinen tuoksu. Kippaa pannulle
lihapalat. Anna lihojen seisoa hetki paikallaan ennen kuin alat
sekoittelemaan. Tällöin lihanesteet pysyvät lihoissa ja ruskistaminenkin
onnistuu. Lisä sipulit ja kuullota niitä lihojen kanssa. Vähennä tässä
vaiheessa hieman pannun lämpöä.
Laita päälle vehnäjauhot ja sekoittele muutaman minuutin aja. Laita
tässä vaiheessa 4 dl vettä kiehumaan toiseen kattilaan. Kaada kiehuva
vesi joukkoon ja sekoita niin, että seos kiehahtaa ja sakenee. Lisää
soijakastike (pari rkl), suolaa ja pippuria. Hauduta miedolla lämmöllä
kannen alla tunnin ajan. Sekoittele kastiketta välillä pohjia myöten.
Jos kastike tuntuu liian sakealta, voi joukkoon lisätä hieman vettä.
Reilun tunnin kuluttua ota kansi pois, lisää kerma ja sinappi. Sekoita
ja anna vielä kiehua viitisen minuuttia. Tarjoa perunamuusin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti