Vietimme eilen tuplasynttäreitä hienossa säässä kummien ja isovanhempien kanssa. Hulinaa oli sen verran, että kuvaaminen jäi melko vähälle. Pääruokana olleesta moussakasta ei tullut yhtään näpsyä, tosin ruokaa jäi sen verran että ehdin vielä kaivaa kameran esiin. Kakut kynttilöineen tulivat sentään muutamaan kuvaan mukaan.
Isompi syntymäpäiväsankari toivoi muumikakkua. Päädyin helppoon, krouviin mutta maistuvaan toteutukseen, jota olen tehnyt usein aiemminkin. Kakussa on suklaakakkupohja, joka romahtaa jäähtyessään. Kraateriin laitoin kermavaahtoa, hakattua suklaaminttua, pensasmustikoita ja vadelmia. Tulevia leipomisia ajatellen pitää muistaa jauhottaa vuuan reunat leivinpaperin käyttämisen sijaan jotta reunat olisivat kuvauksellisemmat. Tuplakokoisen kakun sijaan molemmat pojat saivat omat kakkunsa ja kynttilänsä.
Romahtava suklaakakku
Maku-lehti
10 palaa
Pohja
250 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
6 kpl munaa
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sitruslikööriä
Täyte
2 dl vispikermaa
Sulata paloiteltu suklaa ja rasva kattilassa miedolla lämmöllä. Anna
jäähtyä hieman. Voitele ja jauhota (Ø 24–26 cm) irtopohjavuoka. Vatkaa
munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot siivilän
läpi sekä hieman jäähtynyt suklaa ja sitruslikööri. Kaada taikina
vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa 35–40 minuuttia. Jäähdytä kakku.
Kakun keskusta vajoaa leivonnaisen jäähtyessä. Vatkaa kerma pehmeäksi
vaahdoksi. Levitä seos kakun pinnalle.
Muumikoristeet on tehty esikoisen kummitädiltä lainatuilla mainioilla muotoitella sokerimassasta. Pikkuveljen kakussa oli luonnollisesti Pikku Myy.
Kahvipöydässä oli lisäksi laiskan emännän herrasväen leipiä, joihin palaan. Isoveli suunnitteli pakkaavansa keksit kerhoon mukaan evääksi. Äitinsä poika. Kerhoa on ensimmäinen viikko takana ja ukko on jäänyt sinne oikein mielellään ja reipastunut hurjasti huomattuaan itsekin olevansa iso poika. Nyyhkis.
Kerrassaan ihanat kakut :) onnea sankareille.
VastaaPoistaVähän krouvit ja viimeistelemättömät, mutta ihanan makuiset. Ja helpot toteuttaa, kun tää aika on niin kortilla =)
PoistaVoi teidän isoja poikia, ihmeellistä miten aika rientää.
VastaaPoistaTäytyypä kokeilla tuota kakkua, tulee oikein vesikielelle.
Tää on kyllä sarjassamme helppoa ja nopeaa ihan kelpo kakku =) Toinen kerhoviikko ei sitten alkanutkaan ihan samoissa merkeissä kuin edellinen, puuh. Vuorossa on lahjontaa.
PoistaIhanat tarjottavat ja ihanathan ne on sankaritkin :)
VastaaPoistaAinakin ajoittain joo =)
Poista