torstai 28. maaliskuuta 2013

Autopipo

Oman pipon jälkeen piti ryhtyä luonnollisesti tekemään naperoille hattuja. Isompi ipana toivoi hattua, jossa olisi pakettiauto, mutta taisi olla unohtanut toiveensa koska kelpuutti tämän tekeleen. Tosin nimitti tätä vekotinta aika osuvasti köpöautoksi. Pipo on kaksinkertaista velouria ja ohjetta on otettu täältä. Auto on tikattu napinläpiompeleella, koska nuukailin ja ostin koneen joka ei aplikoi.  


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pitsipipo

Terveisiä ompelukoneen äärestä! Näin kaupassa käydessäni toisella asiakkaalla suloisen pitsipipon. Hurautin siitä sitten suoraan kangaskauppaan ja vietin mukeloiden nukahdettua illan ompelukoneen käyttöohjeen parissa. Toisena iltana sitten tutkin Me&I pipoani ja leikkelin kankaita. Ja yhtenä iltana sain sitten jotain valmiiksi, vaikka aika opettelua tämä oli. Pipo on velourista ja harsin siihen äitini virkkaaman pienen pitsiliinan. Pitsiliinat ovat seuranneet minua 15 vuotta asunnosta toiseen vailla käyttöä, onneksi!

Pojillekin on syntymässä pipot, palaan niihin.



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Siemennäkkäri

Erilaisia siemennäkkäreitä on näkynyt jo tovin aikaan ruokalehdissä ja -blogeissa, sekä tietenkin karppaajien keskusteluissa. Leivästä onkin helppo innostua, sillä siemennäkkäri on ihan uskomattoman hyvää. Eikä ronskilla määrällä kuitua maha jää pelaamatta. Uusimmasta K-Ruokapirkasta löytyi seuraava ohje. Paistolämmöt ja -ajat ovat ohjeellisia, kannattaa päivystää uunin lähettyvillä ja etsiä omalle masiinalle paras aika. Olisiko kaurahiutaleiden kiehautus tuottanut aiempia paremman lopputuloksen, siltä minusta ainakin tuntui. Tämä erä pääsi melko tummaksi, siinä uunin vieressä olisi tosiaan syytä olla tai ainakin käydä.




Siemennäkkäri

2 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kokonaisia pellavansiemeniä
0,75 dl seesaminsiemeniä
½ tl suolaa
3 ½ dl haaleaa vettä
rypsiöljyä

Kiehauta kaurahiutaleet vähässä vedessä ja valuta siivilässä. Sekoita keskenään loput kuiva-aineet, kaurahiutaleet ja vesi. Sekoita ja anna turvota noin 10 minuuttia. Taikina on juoksevaa. Öljyä kaksi leivinpaperia pelleille ja levitä taikina tasaisesti kummallekin pellille. Paista kiertoilmauunissa 180 asteessa 20 minuuttia. Vaiihda peltien paikkaa ja tee leikkausviivat. (Omassa uunissani leikkausviivat on syytä tehdä jo 10 minuutin paiston jälkeen, muuten leivät ovat jo liian kypsiä. Paista vielä 20 minuuttia. (Kuivatin uunin jälkilämmössä leivinpaperista irrotettuja leipiä vielä tovin.) Jäähdytä kuivassa ja vapaassa tilassa.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Olga-sukat

Käsitöille jää harmillisen vähän aikaa. Talven saldoksi taitaa jäädä yhdet aikuisten kokoa olevat sukat. Olga-sukat osoittautuivat yksinkertaisiksi toteuttaa (jos vain sitä kuuluisaa aikaa olisi) ja jälkikin on varsin näyttävää. Käspaikaikasta  löytyvän ohjeen yhteydessä on tietoa sukan kehittäneestä Olga-mummosta ja hänen elämästään. Aika kiva, harvoin pääsee käsityöohjeen alkulähteille saakka! Lanka on seitsemän veljestä.