sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäinen yrttilohi ja sen jatkojalostaminen

Yrttilohi on hyvää ympäri vuoden, mutta erityisen polleana tätä tein tänä viikonloppuna, kun hain yrtit omalta pihalta. Ystävällinen naapuri jakoi keväällä omista viljelypenkeistään minttua ja hienosti talvehtinutta sitruunamelissaa, joten niitäkin on nyt kiitos naapurin omasta takaa.

Yrttilohi voisi sopia juhannuspöytään, jollei savustaminen houkuta enemmän ja ainakin meillä ipanakin syö tätä mielellään. Ja jos kalaa jää, siitä jalostuu helposti seuraavan päivän lounas.




 Yrttilohi
 Ohje Iltalehdestä

800 g lohifi leetä (ruodotonta ja nahatonta)
1 ruukku sitruunamelissaa
1 ruukku basilikaa
1 ruukku minttua
1 ruukku persiljaa
300 g vaaleaa leipää(mielellään päivänvanhaa)
200 g voita
suolaa
merisuolaa
mustapippuria

Laita ensin kaikki yrtit ja hyppysellinen merisuolaa tehosekoittimeen ja aja silpuksi, lisää myös leipä tehosekoittimeen ja aja raasteeksi. Lisää seokseen huoneenlämpöinen voi ja aja seos tasaiseksi massaksi.
Kuumenna uuni 230 asteeseen. Kuivaa lohen pinta varovasti paperilla, nypi siitä tongeilla pienet kylkiruodot ja leikkaa rasvainen vatsalieve pois. Suolaa ja pippuroi filee ja levitä yrttimassa lohen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Apuna voi käyttää kuuman juoksevan veden alla lämmitettyä veistä, jolla saa kauniin tasaisen pinnan. Leikkaa lohi halutessasi sopiviksi annospaloiksi ja paista niitä kuumassa uunissa noin 8-10 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi paistettujen perunoitten ja kauden vihannesten kera.


Jos kalaa siis sattuu jäämään, kannattaa siitä pyöräyttää voissa kuullotetun sipulin ja kerman kanssa ihan paras  pastakastike. Sitruunapippuria ja suolaa tarvittessa, päälle reilusti parmesaania ja tadaa!


2 kommenttia:

  1. Yrttilohi maistuu kyllä melkein kaikille, nam! Ja voi kääk, sulla onkin jo minttua. On meinaan ihan pikkuisen valtaamassa penkkiä, ajattelin lykätä sun matkaan sitten joskus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luullakseni meilla on piparminttu, mutta muistinkin tuon leviamisen ja laitoin varuiksi yrtin purkkiin.

      Luullakseni loydan kylla penkeistasi mukaan otettavaa! Sitten joskus :)

      Poista