lauantai 10. maaliskuuta 2012

Syrnikit eli rahkaletut

Muutama hetki sitten paistoin rahkalettuja eli syrnikkejä niin tiuhaan, että kiintiö täyttyi toviksi. Niinpä olo oli kuin kadoksissa olleiden lempikorkkareiden jälleenlöytymisen yhteydessä, kun törmäsin Kauhaa ja rakkautta -blogissa näihin ihanuuksiin.

Rahkaletut voi syödä vaikkapa marjojen taikka hedelmien kanssa ja vaahterasiirappi kruunaa annoksen. Viittaamani blogisti vinkkaa myös kokeilemaan rahkalettuja veriappelsiinin ja vaahterasiirapin kanssa, täytyy kokeilla. Ehdoton viikonlopun herkkuaamiaisen huipennus, sanon minä!



Syrnikit eli venäläistyyliset rahkaletut (kahdelle)
1 prk (250 g) maitorahkaa
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voisulaa

Sekoita taikinan ainekset keskenään. Anna turvota vartin verran.

Paista letut voissa, mieluiten valurautapannulla. Voit käyttää joko lettupannua tai isoa paistinpannua, tällöin nostele pannulle ruokalusikalla pieniä ”kasoja”. Paista rahkaletut mieluummin keskilämmöllä kuin kuumalla niin, että lätyt saavat hyytyä kaikessa rauhassa ennen kääntämistä ilman, että pinta alkaa käristyä. Voit tarvittaessa kääntää lätyt useammankin kerran.

Tarjoile lämpiminä tai huoneenlämpöisiksi jäähtyneinä, esimerkiksi marjojen, hillon, hedelmien, vaahterasiirapin tai hunajan kera.


2 kommenttia: