torstai 29. maaliskuuta 2012
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Varpuluuta
En ole koskaan ollut kovin suuri pääsiäiskoristeiden ystävä, mutta näin kotona ollessa on suorastaan terapeuttista koettaa muuttaa päivittäisiä maisemia sesongin mukaisiksi tai edes ihailla kaikkea suloista kaupassa.
Pieni apulaiseni on harjannut pihaa innokaasti pienellä varpuluudalla, joten tein niitä muutamia ystävienkin apulaisille. Ihan supersimppeleitä, tarvitaan sopiva pajunoksa, varpuja ja rautalankaa. Tämän väkertää hetkessä sunnuntaiksi pienelle virpojalle mukaan.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Rahkapullat
Tykkään rahkapullista ympäri vuoden, mutta näin pääsiäisen kynnyksellä ne ovat eritoten ajankohtaisia. Pullista saa oikein kauniita, jos laittaa mansikanpuolikkaan taikka säilykehedelmänpalan kypsän leivonnaisen päälle ja sitten vielä sipaisee hyytelösokeria sekä sulattaa suklaata. Mandariini näytti kauniilta, mutta ei makunsa puolesta ollut ihan osuma rahkan kanssa. Persikka tai ne söötit pääsiäismakeismunat olisivat parempia.
Ohje on sama kuin kesällä postaamissani mustikkarahkapullissa.
Olen ryhtynyt hamstraamaan hienoja paperipusseja, nehän käyvät mihin vain! |
Rahkapulla
n. 30 kpl
½ l pullataikina vehnäjauhopussin ohjeen mukaan
Rahkatäyte
Kodin kuvalehti
500 g maitorahkaa
2½ dl kuohukermaa
50 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
50 g vaniljakreemi – jauhetta
1 rkl maissitärkkelystä
Voiteluun muna
Valmista taikinan kohotessa täyte sekoittamalla kaikki täytteen aineet keskenään. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa siitä ilmat pois. Muotoile taikinasta pitkä pötkö ja jaa se noin 30 tasakokoiseksi palaksi. Pyörittele palat pulliksi ja nosta taikinapallot harvakseltaan leivinpaperin päälle uunipellille nousemaan. Kun taikinapallot ovat nousseet hetken aikaa, paina ne esimerkiksi vesilasin tasaisella pohjalla keskeltä litteiksi. Voitele reunat huolellisesti munalla. Lusikoi tai pursota pursotuspussilla (tosi näppärä ja nopea tapa!) rahkatäytettä reilusti syvennykseen. Paista rahkapullat uunin keskitasolla pullien koosta riippuen 200 asteessa. Isompia pullia noin 25 minuuttia ja pienempiä 15- 20 minuuttia.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Vilhelmiinat
Pikkulapsiperheessämme arvostetaan nopeita ja simppeleitä ohjeita. Vilhelmiinoja voi leipoa nopsaan vaikka apukokki ei olisikaan kovin avuliaalla tuulella. Lisäksi näissä on makua, joka jää minusta turhan usein vaaleista pikkuleivistä puuttumaan. Taikinaan voi halutessaan lisätä keltuaisen, mutta ilman kananmunaa saa minun mielestäni paremman makuisia, hieman sitkeitä leivonnaisia.
Vilhelmiinat
ohje Pirkan
n. 40 kpl
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vanilliinisokeria
2 tl ruokasoodaa
Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi
vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu
vanilliinisokeri ja ruokasooda. Leivo taikinasta neljä noin 40
sentin mittaista tankoa. Nosta tangot kahdelle pellille leivinpaperin
päälle. Jätä reilusti tilaa tankojen väliin, sillä ne leviävät
paistettaessa.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla
noin 15 minuuttia kauniin ruskeiksi. Leikkaa tangot heti uunista
ottamisen jälkeen noin 3 1/2 cm:n levyisiksi viipaleiksi. Anna
jäähtyä pellillä. Pakkaa rasioihin tai lasitölkkeihin lahjaksi.
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Syrnikit eli rahkaletut
Muutama hetki sitten paistoin rahkalettuja eli syrnikkejä niin tiuhaan, että kiintiö täyttyi toviksi. Niinpä olo oli kuin kadoksissa olleiden lempikorkkareiden jälleenlöytymisen yhteydessä, kun törmäsin Kauhaa ja rakkautta -blogissa näihin ihanuuksiin.
Rahkaletut voi syödä vaikkapa marjojen taikka hedelmien kanssa ja vaahterasiirappi kruunaa annoksen. Viittaamani blogisti vinkkaa myös kokeilemaan rahkalettuja veriappelsiinin ja vaahterasiirapin kanssa, täytyy kokeilla. Ehdoton viikonlopun herkkuaamiaisen huipennus, sanon minä!
Syrnikit eli venäläistyyliset rahkaletut (kahdelle)
1 prk (250 g) maitorahkaa
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voisulaa
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voisulaa
Sekoita taikinan ainekset keskenään. Anna turvota vartin verran.
Paista letut voissa, mieluiten valurautapannulla. Voit käyttää joko
lettupannua tai isoa paistinpannua, tällöin nostele pannulle
ruokalusikalla pieniä ”kasoja”. Paista rahkaletut mieluummin
keskilämmöllä kuin kuumalla niin, että lätyt saavat hyytyä kaikessa
rauhassa ennen kääntämistä ilman, että pinta alkaa käristyä. Voit
tarvittaessa kääntää lätyt useammankin kerran.
Tarjoile lämpiminä tai huoneenlämpöisiksi jäähtyneinä, esimerkiksi
marjojen, hillon, hedelmien, vaahterasiirapin tai hunajan kera.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Prinsessan synttärikakku
Sain kunnian valmistaa syntymäpäiväkakun 11-vuotisjuhliin. Toiveena oli pinkki marsipaanikuorrutus, nimi kakun päällä ja mansikkatäyte. Hyvillä spekseillä pääsee pitkälle! Sooloilin vähän ja sipaisin väliin vielä lemon curdia raikastukseksi. Kakku kannattaa täyttää edellisenä päivänä ja kuorruttaa seuraavana, niin ei tule ongelmia liian löysän täytteen kanssa. Lisäksi kirjainten tekoon saa oikein kivoja muotteja, joilla työ sujuisi nopeaan ja tasalaatuisesti. Sitruuna ja mansikka sopivat täytekakkuun täydellisesti, tätä yhdistelmää käytän vastakin.
Onnea vielä Julialle!
Prinsessan pinkki kakku
Pohja:
4 munan sokerikakkupohja
Kostutukseen:
2dl maitoa
vaniljasokeria
Täyte:
2 dl vaahdotettua kermaa
1 prk rahkaa
n. 300 g pakastemansikkaa survottuna
2 liivatelehteä
tilkka vettä
sokeria
vaniljasokeria
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Kuumenna vesi
kiehuvaksi ja laita liotetut liivatteet siihen. Lisää liivateseos
mansikkasurvoksen joukkoon ja lisää joukkoon vatkattu kerma ja rahka. Sekoita tasaiseksi ja täytä kakku irtopohjavuokaan. Kostuta kakkupohjat. Kakun olisi hyvä hyytä seuraavaan päivään ennen kumoamista.
Päälle:
115 g margariinia
½ pkt tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
1 tl kiehuvaa vettä
marsipaania
Valmista kreemi. Sekoita
sähkövatkaajalla margariini, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää kuuma
vesi. Levitä kreemi kakun päälle. Laita kakku hetkeksi kylmään, jotta kreemi kovettuu hieman. Kaulitse marsipaani isoksi levyksi ja
nosta kakun päälle. Siisti reunat. Koristele haluamallasi tavalla. Tämän kakun koristeet ovat sokerimassasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)