tiistai 31. tammikuuta 2012

Paistetut broilerin leikkeet ja curryvihannekset

Kun on viikkotolkulla kokkaillut keskinkertaisia tai siitä heikompia esityksiä, hymyilyttää tällaisen satunnaisen onnistumisen kanssa, jossa on vielä kauniit väritkin. Tässä nopeutensa puolesta arkiruuaksi hyvin sopiva ateria, joka käy kyllä vierasvaraksikin.























Broilerin leikkeet

1-2 leikettä / syöjä

Maustekastike:
2 rkl soijaa
runsas 1 rkl mangochutneyta
3 rkl ruokaöljyä
1 tl currya
mustapippuria
1 tl Provencen yrttisekoitusta (tai timjamia ja rosmariinia)

Sekoita maustekastikkeen aineksi (soseuta sauvasekoittimella jos chutney on kovin karkeaa) ja marinoi leikkeitä muutaman tunnin ajan huoneenlämmössä. Grillaa tai paista leikkeet. (Tai ota nopeasti väri pannulla ja loppukypsennä uunissa kasvisten kokkailun ajan)


Curryvihannekset

2-3 porkkanaa kuutioina
pieni kukkakaali nuppuina
pieni parsakaali nuppuina
kesäkurpitsa kuutioina
omena kuutioina

nokare voita
1-1½ tl currya (tai enemmän)
½-1 dl (kuohu)kermaa

Keitä vihannekset suolalla maustetussa vedessä yllä luetellussa järjestyksessä. Paras olisi jättää kasvikset melko rapsakoiksi, mutta meillä ne kypsennetään pienen miehen takia melkoisen pehmeiksi. Sulata voi pannulla, lisää kasvikset kuumentumaan. Ripottele curry kasviksille ja lisää kermaa. Kiehauta, älä enää keitä.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lisää briosseista

Ja sitten ne makeat briossit. Paistoin nämä paperisissa vuuissa, muffinssipellillä leivonnaiset olisivat kohonneet vielä kauniimmin ylöspäin. Mutta maku on todella hyvä, sillä voitahan tässäkään ei säästelty.









Briossit 

(ohje Maku-lehdestä)


14 kpl

1 1/4 dl kevytmaitoa
25 g hiivaa
3/4 dl sokeria
1 1/2 tl suolaa
8 dl vehnäjauhoja
2 kpl munaa
250 g voita

Väliin
2 dl rusinoita

Voiteluun
1 kpl keltuaista

Koristeluun
1 dl tomusokeria
2 tl vettä

Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva, sokeri ja suola.

Lisää puolet jauhoista ja alusta taikinaa voimakkaasti koneella tai käsin.

Lisää munat, loput jauhot ja huoneenlämpöinen voi pieninä kuutiona. Alusta taikina tasaiseksi. Jauhomäärä tuntuu aluksi suurelta, mutta taikinaa kärsivällisesti vaivaten muodostuu tasainen hyvä taikina.

Kohota briossitaikinaa ensin 45 minuuttia, vaivaa hetki ja kohota uudelleen 45 minuuttia.

Kauli taikina uunipellin kokoiseksi levyksi. Ripottele rusinat taikinalevylle ja kääri kääretortun tapaan rullalle. Leikkaa rulla 14 osaan ja nosta palat muffinipellin koloihin. Kohota briosseja 45 minuuttia.

Voitele pinta keltuaisella ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Sekoita tomusokerista ja vedestä sokerikuorrute ja valuta raitoja jäähtyneille briosseille.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin!

Laulaa lempiyhtyeeni SMG ja jatkaa "minä syön briossin ja kuiskaan : Casablancan loppuratkaisu on fiasko". Tämä briossiasia on vaivannut levyn ilmestymisestä lähtien. Makukokemus autenttisessa ympäristössä ei ole toteutunut, joten ei auttanut kuin tarttua keittokirjoihin. 

Briossi on ranskalainen hiivataikinaleivonnainen, jossa ei rasvaa eikä munia säästellä. Briosseja on makeita pullamaisia ja sitten enemmän leipämäisiä. Testasin molempia versioita ja olin myyty. No kun katsotte voin määrää ohjeessa niin ymmärrätte syyn. Nämä vähemmän sokeriset ovat ihania viikonlopun aamiaisella (pakasteesta sulatettuna, koska ei näitä leipomaan jaksa alkaa) lemon curdin, marmeladin ja voin tai vaikkapa Nutellan kanssa. Lemon curdiin löytyy hyvä ohje Kanelia ja kardemummaa -blogista. Postailen myöhemmin makeat briossit, jotka nekin sulavat suussa.




Briossit

(ohje Bergius, Suosituimmat kotileivonnaiset)

20 kpl
25 g hiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
12-13 dl vehnäjauhoja
150 g voita
3 rkl sokeria
4 munaa

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää suola ja niin paljon jauhoja (noin puolet), että taikinasta tulee kimmoisaa. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (vajaa tunti). 

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri tahnaksi. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää voitahna ja munat kohonneeseen taikinaan, samoin suurin osa lopuista jauhoista.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo se pitkäksi tangoksi. Ota tangosta pikku pala erilleen ja pyörittele siitä 20 pikkupalloa. Jaa loppu taikina 20 palaksi, leivo palat palloiksi, paina niihin syvennys ja laita jokaiseen syvennykseen pikkupallo. 

Nosta briossit voideltuihin muffinssipellin koloihin tai paperivuokiin (silloin briossit leiviävät enemmän sivuille), voitele ja paista 225-asteessa noin 8-10 minuuttia. Briossit eivät säily hyvin, joten pakasta ne mitä et heti tuhoa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kinkkuvoileipäkakku

Olin ajatellut tehdä viikonlopuksi ystäviä varten pieniä kolmioleipiä, mutta täytteitä värkätessäni päähänpisto voileipäkakusta vei voiton. Pullahiiren ohjeella kakusta tulee hyvän makuinen ja täytteillä voi hyvin tehdä ne kolmioleivätkin.






Kinkkuvoileipäkakku
(n. 12-15 henkilölle)

1 pkt (700g) Ruis paahtoleipää

Täyte1.
250g kinkkusiivuja
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g yrtti tuorejuustoa
150g creme fraishea
1 maustekurkku
ruohosipulia
mustapippuria

Täyte 2.
1 pieni punainen paprika
100g kurkkua
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g creme fraishea
mustapippuria
suolaa

Kostutus:
n. 2,5 dl kasvis-/lihalientä tai sitruunalla maustettua vettä

Kuorrutus:
2 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
valkopippuria, suolaa, herneenversoja, kinkkua, tomaattia

Vuoraa 2,5 litran sydän-kahvikakkuvuoka tai tavallinen kakkuvuoka kelmulla. Voit käyttää mitä tahansa vuokaa, joka on 2,5 litraa vetoisuudeltaan, mutta kauneimman ja hieman erilaisemman lopputuloksen saat muotovuoalla tai kahvikakkuvuoalla. Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois. Mittaa monitoimikoneeseen Täytteen 1. tuorejuustot, creme fraishe, maustekurkku, ruohosipuli sekä mausteet. Pyöräytä ainekset sekaisin ja lisää loppuvaiheessa vielä kinkku. Pyöräytä konetta sen verran, että kinkku menee haluamasi kokoiseksi silpuksi. Tyhjennä kulho ja mittaa Täytteen 2. tuorejuusto, creme fraishe monitoimikoneeseen. Pyöräytä aineet hyvin sekaisin. Maista täytettä ja lisää mustapippuria sekä suolaa tarvittava määrä. Lisää lopuksi pesty paprika suurina paloina joukkoon. Pyöräytä konetta vielä sen verran, että paprika menee sopivan kokoiseksi palaksi (värjää samalla tämän täytteen hieman punertavaksi). Raasta pesty kurkku ja valuta siitä hieman painellen ylimääräinen neste pois siivilässä. Lisää kurkkuraaste täytteen joukkoon ja sekoita täyte tasaiseksi. Leikkaa paahtoleivät puoliksi ja laita niitä vuokaan ensimmäinen kerros. Kostuta valitsemallasi kostutusliemellä ja levitä puolet Täyteestä 1. leipien päälle. Levitä leipiä uusi kerros, kostuta ja levitä päälle puolet Täyteestä 2. Jatka vuorottelemalla täytteitä, kunnes viimeisen täytekerroksen päälle tulee vielä leipäkerros. Kostuta ja käännä ylimääräiset kelmut voileipäkakun päälle tai tarvittaessa lisää hieman kelmua suojaamaan voileipäkakkua. Painele kakku vuokaan tiiviisti. Laita esim. lautanen, leikkuulauta tms. painoksi voileipäkakun päälle. Nosta kylmään vetäytymään yön yli. Ota kelmut pois voileipäkakun päältä ja kumoa kakku tarjoiluastialle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto sekä valkopippuri ja suola. Levitä kuorrute voileipäkakun päälle ja halutessasi voit vielä pursottaa kakun alareunaan kauniin koristeen. Koristele kuorrutettu voileipäkakku herneenversoilla sekä kinkku- ja tomaattiruusukkeilla. Kuorrute on muutenkin oikein hyvin pursotettavaa, joten halutessasi voit vaikka pursottaa koko kakun. Tällöin kannattaa tehdä kuorrutetta hieman suurempi määrä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Rahkapiirakka

Tein pari päivää sitten rahkapiirakkaa oikein kahteen otteeseen. Ensimmäinen vadelmilla koristettu oli kyllä kaunis, mutta pohja ei paistunut, ei sitten niin millään. Ärsytyskynnys ylittyi samoin tein, joten uuden version väsäsin tutulla pohjan ohjeella. Normaaliin murotaikinaan verrattuna pieni vesimäärän lisäys tekee pohjasta mehevämmän. Vadelmat loppuivat töhöillessä, joten tässä versiossa oli rusinoita, marjat taikka säilykehedelmät käyvät myös hyvin.


























Rahkapiirakka

125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 rkl kiehuvaa vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää joukkoon hyvin vatkaten kanamuna ja lopuksi kiehuva vesi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä piirasvuuan (halkaisija n. 24 cm) reunoilla ja pohjalle.

Täyte
1 prk maitorahkaa
½ dl maitoa
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua

Sekoita kaikki täytteen aineet ja kaada taikina päälle.

Paista 180 asteessa n. 30 minuuttia.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Stroganoff

Olen vallan ihastunut Tammisen rotukarjan lihoihin, joiden pakkauksissa olevalla tunnisteella lihan voi jäljittää tuotantotilalle saakka. Uskon, että Sorasen Matin tilalla Haapavedellä kasvanut hereford, josta pieni osa päätyi talvipäivän stroganoffiimme, sai kasvaa  hyvässä elinympäristössä. Jäljitettävyyden lisäksi rotukarjan liha myös maistuu erinomaiselta. Kannattaakin vilkuilla Tammisen pakkauksia kaupassa tarkemmin. Stroganoffin perinteinen ohje on Kotilieden.





Stroganoff

700-800 g naudan paistia
50 g voita
2 sipulia
suolaa
valkopippuria
mauste- tai mustapippuria
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl lihalientä
70 g tomaattisosetta
1 rkl sinappia
1 dl smetanaa tai kermaa
2-3 etikkakurkkua
hillosipulia ja herkkusieniä

Ota liha ajoissa huoneenlämpöön. Leikkaa liha pieniksi parin sentin kuutioiksi ja anna lämmetä huoneenlämmössä.
Hienonna sipulit. Kuumenna osa rasvasta padassa ja kuullota sipulisilppu hitaasti kullankeltaiseksi ja läpikuultavaksi.
Kuumenna paistinpannu ja vähän rasvaa. Ruskista kolmannes tai neljännes lihakuutioista kerrallaan, mausta ruskistunut pinta suolalla ja pippureilla, ripottele pinnalle vähän vehnäjauhoja ja kääntele lihapalasia hetken pannulla. Lisää lihapalat pataan sipulien joukkoon, huuhdo pannu kuumalla vesitilkalla ja kaada neste pataan lihojen päälle. Sekoita. Kuumenna puhdas pannu uudelleen ja ruskista samalla tavalla seuraava lihaerä ja huuhdo joka paistamisen jälkeen pannu vesitilkalla ja lisää se nesteeksi pataan. Jos lihakuutiot ruskistetaan kaikki yhdellä kerralla, pannu jäähtyy, lihan pinta ei enää ruskistu ja lihasnesteet valuvat ulos.
Kun lihakuutiot ovat padassa, lisää mausteeksi tomaattisosetta ja anna ruoan kypsyä kannen alla, lihan laadusta ja mureudesta riippuen 20-60 minuuttia. Kun liha on mureaa ja kypsää, mausta kastike sinapilla ja smetanalla tai kermalla. Lisää valmiiseen pataruokaan pieniksi kuutioiksi leikattuja suolakurkkuja ja kokonaisia hillosipuleita tai tarjoa ne erikseen. Makua täydentämään voit lisätä herkkusieniä. Vastaavan lihapadan voit valmistaa myös hirvenlihasta ja käyttää osaksi nestettä punaviiniä ja tehostaa makua riista-kantarellifondilla.


























torstai 5. tammikuuta 2012

Curry-banaanibroileri

Haen muista blogeista pääsääntöisesti ideoita siihen tavalliseen arkiruuanlaittoon. Sellaiseen, jota Pikku-Ukkokin syö ja jonka valmistamiseen ei menisi kauhean kauaa aikaa. Vaikka onhan kauniit leivonnaiset ihania, mutta kun niitä ei voi ladata pöytään viidelle eri aterialle per päivä. Ymmärrettävistä syistä näitä arkiruokapostauksia ei juuri itsekään saa aikaiseksi, sillä A) on kauhea nälkä B) ei ehdi kuvata C) ehtisi kuvata, mutta ei voi, kun on niin kauhea siivo. Pari muutakin syytä löytyy. No tämä ruoka valmistuu sutjakkaan ja maistuu hyvältä. Ohje Pirkan.






















Curry-banaanibroileri


1 rs (450 g) broilerin fileesuikaleita, marinoimattomia
3 rkl öljyä
1 rkl currya
n. 150 g purjoa tai 1 iso sipuli
1/2 punainen paprika
3/4 tl suolaa
1 tlk (2 dl) ruokakermaa
1 rkl sitruunanmehua
1 iso banaani
1 dl cashewpähkinöitä
Lisäksi
kokojyväpikariisiä

Ruskista broilerit kuumassa öljyssä paistokasarissa kahdessa erässä. Ripottele joukkoon currya paistumisen aikana. Jos käytät sipulia, lisää sipuli pannulle kuullottumaan. Siirrä broilerit lautaselle.

Viipaloi halkaistu, huuhdeltu purjo sekä paprika. Kuullota vihannekset öljyssä. Lisää kasariin broilerit, suola, ruokakerma ja sitruunanmehu. Sekoita ja anna kiehua 5 minuuttia.

Lisää viipaloitu banaani ja kuumenna. Viimeistele paahdetuilla cashewpähkinöillä. Tarjoa kokojyväpikariisin kanssa.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Back in kitchen

Hei vaan täältäkin ja onnea uuteen vuoteen! Loma Pohjois-Suomessa on takanapäin. Kotikeittiöön palattiin rentoutunein, mutta haikein mielin, kuten aina kotikyliltä etelään palatessa. Jos vain töitä tai uskallusta olisikin enemmän, niin muutokuorma saattaisi tulla pakattua. Toisaalta vähintään kuukautta aikaisempi kevät hymyilyttää Puutarhapörriäistä, joka kyllä pitää kovasti myös talvesta. Sellaisesta valkeasta, jona voi hiihtää ja potkukelkkailla. Ruokapostauksiakin on luvassa, kunhan saisin jotakin painokelpoista aikaiseksi!


Lähes täydellinen tomaatti riistanruokintapaikalla.