Halloweenin värit löytyvät tänä vuonna hienoina ulkoa. Varsinkin marja-aronia piristää loistollaan, siitä tulee muuten ihan syötävää hilloakin.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
torstai 27. lokakuuta 2011
Suklaatäytteiset pikkuleivät
Ympäröivä jouluinnostus alkaa näköjään vääjäämättä viemään minunkin ajatuksia keskitalveen. Olen joka vuosi yrittänyt tehdä osan joululahjoista itse, ruokalahjoja on kiva tehdä ja myös saada. Pikkuleivät taikka piparkakut kauniissa rasiassa ovat ainakin yksi ruokalahjana hyvin toimiva idea.
Chocoholisti (minä!) voisi tykätä näistä Pirkan ohjeilla tehtävistä rapeista ja ihanan suklaisista pikkuleivistä. Pikkuleipiin voi piilottaa lempisuklaataan, mutta maistuvat ne myös ilman suklaasydäntä. Ja mikä parasta, nämä valmistuvat nopsaan myös pienien apulaisten kanssa!
Suklaatäytteiset pikkuleivät
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
suklaata täytteeksi
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasva-sokeriseoksen joukkoon. Leivo taikinasta kaksi tankoa, jaa kumpikin 16 osaan. Paloittele suklaapalat. Pyöritä taikinapalat palloiksi siten, että kunkin pallon sisään tulee pala suklaata. Anna keksipallojen kovettua kylmässä puoli tuntia. Näin keksit eivät leviä uunissa paiston aikana. Paista 175 asteessa (10 -) 15 minuuttia.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Oho, minä osasin!
Pimenevä syksy ja käsitöihin hurahtaneet ystävättäreni Keittiöapina ja Kanelin ja kardemumman rouva saivat minutkin tarttumaan puikkoihin. En ole koskaan neulonut mitään sukkia tai lapasia suurempaa, joten ehkä tämä nyt oli hiukkasen suuruudenhullu projekti. Mutta tuli kuin tulikin lopulta valmiiksi ja voi sitä riemua kun saa jotakin ihan oikeasti aikaan! Poncho on apinoitu Kalastajan vaimolta, jolla on kivoja käsityöideoita muutenkin.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Puolukkamuffinssit
Pieni apulainen on vielä turhan pieni marjametsään, joten onnekseni sain 10 litran sangollisen puolukoita kotikyliltä, kiitoksia sinnepäin! Simppelit puolukkamuffinssit ovat Martta-lehdestä (6-7 2011). Jostakin syystä kaipailin näihin sellaista murupäällystettä, ehkä seuraavalla kerralla sitten.
Puolukkamuffinssit
10 suurta muffinssia
2 munaa
2 dl sokeria
50 g sulatettua voita tai margariinia
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhetta
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,75 dl maitoa
3 dl puolukoita
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu rasva, keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja puolukat varovasti vaahtoon. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Manteli-pikkuleivät
Nämä söpöläiset sopivat hyvin juhlapöytään, sillä ne ovat nopeita tehdä ja jos jaksaa pursottaa suklaan niin myös näyttäviä! Maku on tyypillinen vaaleille pikkuleiville eli hyvin mieto ja rakenne pehmoisa. Ohje on Bella Baien.
150 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 pss á 100g mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 pss á 100g mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna tehokkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kelmuta valmis taikina ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Ota takinasta lusikalla palasia ja pyörittele pienehköiksi palloiksi. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia. Sulata tummaa suklaata ja pursota keksien päälle
torstai 6. lokakuuta 2011
Mantelikala
Pyrin vähän heikolla menestyksellä tekemään kalaa kaksi kertaa viikossa. Aika säälittävästi raaka-aineeni on useinmiten joko pakastesei taikka tarjouslohi, koska en jaksa lähteä merta edemmäs kauppaan kunnon kalan perässä. Mantelikala on kuitenkin niin hyvää, että sitä voisi syödä joka viikko. Ohje täältä.
Mantelikala
3 annosta
400 g seitiä (pakaste)
3/4 dl korppujauhoja
1 dl mantelilastuja
2 dl ruokakermaa
3 tl sitruunankuoriraastetta
3 rkl tuoretta tilliä (silputtuna)
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
Ota kala sulamaan puolisen tuntia ennen ruoanvalmistusta. Sekoita korppujauhot ja mantelilastut kermaan. Jätä pieni osa mantelilastuista koristeluun. Mausta seos sitruunankuorella ja tillillä, anna turvota noin 5 minuuttia. Nosta kalapalat uunivuokaan. Mausta kala sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Levitä kalan päälle manteliseos, ripottele pintaan loput mantelilastut ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Tarjoa kalan kanssa keitettyjä perunoita tai perunamuusia.
tiistai 4. lokakuuta 2011
maanantai 3. lokakuuta 2011
Lapin äidin levite
Meillä on aika ajoin kaapissa juustonkannikoita, jotka ovat niin pieniä taikka kuivia ettei niitä saa ruokiin raastettua. Ystävämme herttainen äiti Pelkosenniemeltä kertoi tämän mainion konstin, jolla kannikat saavat uuden elämän ja flunssapöpökin häädön, jos valkosipulin määrässä ei säästele. Tässäkin pätee se sanonta yksinkertaisesta ja hyvästä.
Juusto-valkosipulilevite
juuston kannikoita (esim. fetaa, mustaleimaa ja edamia)
valkosipulinkynsiä niin monta kuin luonto sietää
(vihreitä kivettömiä oliiveja, jos purkki sattuu olemaam auki)
kylmäpuristettua oliiviöljyä
Aja seos tahnaksi, lisää öljyä niin paljon, että seoksesta tulee levittyvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)