Tähän aikaan vuodesta alkavat kotimaiset kasvikset olla vähän sitä ja tätä. Kaalta saa kuitenkin edelleen hyvälaatuisena, eikä hintakaan päätä huimaa. Kaalikääryleet vaativat vähän näpertelyä, mutta lopputulos on vaivan väärti.
Kaalikääryleet (ohje HS)
2 1/ 2-3 kg valkokaalia
vettä
Täyte:
700 g jauhelihaa
2 sipulia
2 dl keitettyjä ohraryynejä
2 munaa
2 tl suolaa
1 tl meiramia
1 tl paprikaa
mustapippuria
Hauduttamiseen:
2 dl lihalientä tai kaalin keitinlientä
Pinnalle:
3 rkl siirappia
Poista uloimmat lehdet ja keitä kaalia isossa kattilassa ensin kanta alaspäin noin 45 minuuttia ja sitten kanta ylöspäin n. 30 minuttia. Nosta kaali vedestä ja jäähdytä. Irrota lehdet yksitellen. Ohenna lehden ruotia hiukan, jotta kääryle on helpompi muotoilla.
Ruskista jauheliha ja hienonnetut sipulit keskenään. Jäähdytä. Lisää joukkoon ohrasuurimot ja munat. Mausta seos riittävän voimakkaaksi. Nosta kullekin lehdelle täytettä vajaan desilitran verran ja kääri lehti täytteen ympärille. Nosta kääryleet uunipannulle, vieri viereen. Ruskista niitä 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia ja käännä sitten lämpö 175 asteeseen. Valuta siirappi kääryleille ja lisää neste vuokaan. Hauduta niitä noin pari tuntia. Tarkista välillä, ettei neste pääse täysin kuivumaan.
Hyvän näkösiä kualikiäryleitä !
VastaaPoistaKiitos! Mitenkähän pyörittäjälle maistuisi sushirullat, pitäisköhän niiden kimppuun käydä pian...
VastaaPoistaKuulostaa tod. hyvältä... jään odottamaan kutsua PTP:n sushinvalmistuskurssille ;)
VastaaPoista