perjantai 25. helmikuuta 2011

Pakasteen tyhjennystä kaupan kautta osa 2

Muistin yhtäkkisesti mustikkakukon olemassaolon ja kaupan pakastealtaasta löytyi kotimaisia mustikoita jo syötyjen tilalle. Tein mustikkakukon pieniin annosmaljoihin, jolloin jokaiselle ruokailijalle voi nostaa omansa.  Näin valmistaen on paistoaika puolisen tuntia. Laiskuus iski loppumetreillä ja taikinan kaavilointi kanneksi jäi tekemättä, onneksi sekään ei makua haittaa. Vaniljajäätelön kanssa lämmin mustikkakukko oli hyvää, savolaisten lahja meille muulle Suomelle. Ohje jälleen täältä.


















Mustikkakukko

250 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 l (n. 500 g) mustikoita
(1 rkl perunajauhoja)
3/4 - 1 dl sokeria

1. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään. Lisää ruisjauhot ja ohrajauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele noin 2/3 taikinasta korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille.

2. Lisää tuoreet tai jäiset mustikat. (Lisää jäisiin mustikoihin 1 rkl perunajauhoja.) Ripottele mustikoiden pinnalle sokeri. Peitä mustikat lopulla taikinalla.

3. Paista 200 asteessa noin tunti.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Punajuuri-halloumisalaatti

Jos värikästä salaattia tekee mieli, on punajuuri-halloumisalaatti siihen nälkään sopivaa. Kyprokselta lähtöisin oleva halloumi on todella suolaista, joten liotan sitä yleensä puolisen tuntia tai tunnin kylmässä vedessä. Ohje on helmikuun K-RuokaPirkka -lehdestä ja toimii hyvin.















Punajuuri-halloumisalaatti

n. 800 g punajuuria
2 - 3 (600 g) appelsiinia
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1/2 tl rosmariinia
ripaus mustapippuria
1 pkt (250 g) halloumia
1 ruukku rucolaa
salaattia
paahdettuja pähkinöitä, esim cashew

1. Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä, 40 - 60 minuuttia koosta riippuen.
2. Jäähdytä punajuuret nopeasti kylmällä vedellä ja kuori ne. Lohko punajuuret ja pane ne kulhoon. Purista 1/2 appelsiinista mehu (1/2 dl) ja kaada se punajuurien päälle. Lisää öljy, rosmariini ja pippuri.
3. Kuori loput appelsiinit kalvottomiksi ja leikkaa ne viipaleiksi.
4. Viipaloi halloumi ja paista kuumalla pannulla kauniin väriseksi noin 1/2 minuuttia per puoli. Asettele salaatinlehdet ja appelsiinit laakealle vadille, lisää punajuuret ja halloumiviipaleet. Revi päälle rucolan lehtiä ja kuivalla pannulla paahdettuja pähkinöitä.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Vesirinkelit

Olen edellisen kerran leiponut vesirinkeleitä varmaankin viisi vuotta sitten ja kovasti ihmettelenkin kuinka olen voinut unohtaa näin hyvät lämpimäiset. Iso osa tuhottiin välittömästi paiston jälkeen, mutta loput pakastimme, sillä nämä kuivuvat nopeaan. Rinkelit ovat hyviä sellaisinaankin tai ne voi täyttää makeilla (esim. lemon curd) tai suolaisilla täytteillä. Tässä sisään sujahtii kylmäsavuporoa, aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja, (löytyy Pirkkana, ihania!) tuorejuustoa ja rucolaa.

















Vesirinkelit
5 dl vettä
2 pss kuivahiivaa tai 50 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl leseitä/kaurahiutaleita tms.
11-12 dl hiivaleipävehnäjauhoja
½ dl öljyä

Keittämiseen:
2 l vettä
2 rkl suolaa

Sekoita tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen (kuivahiivan kanssa lämmitä neste hieman lämpimämmäksi ja sekoita kuivahiiva jauhojen sekaan), lisää suola, sokeri, leseet ja osa jauhoista ja vatkaa. Alusta joukkoon lisää jauhoja, lisää öljy ja loput jauhot. Tee taikinasta napakka ja kohota. 

Taikinasta tulee n. 30 rinkeliä, jotka voit tehdä joko muotoilemalla taikinapallosta tangon ja yhdistämällä sen päät tai pyörittämällä pikkupullan jonka keskelle painat reiän ja venytät varovasti rinkeliksi. Laita rinkeli leivinpaperin päälle kohoamaan, kannattaa laittaa rinkelin alle hieman jauhoja. Saatuasi taikinan leivottua, voit aloittaa keittämisen ensimmäisistä. Pane muutama rinkeli kiehuvaan suolattuun veteen muutamaksi sekunniksi ja nosta leivinpaperille. Paista keitetyt rinkelit 250 asteessa noin 20 minuuttia ja jäähdytä ritilän päällä.



torstai 17. helmikuuta 2011

Saaristolaissämpylät

Tein jokin aika sitten saaristolaissämpylöitä. Taikina oli todella hankala leipoa, koska siirappi tekee siitä erittäin takertuvan. Jouduin käyttämään jauhoja reilusti, minkä takia lopputulos oli minusta turhan kova. Paremman lopputuloksen saa paistamalla leivän vuuassa perinteisenä saaristolaisleipänä. Mutta kyllä nämä silti hyvin kauppansa tekivät ja muutama sekunti mikrossa riitti pehmentämään sämpylät minullekin mieluisiksi.



















Saaristolaissämpylät (ohje Valion)

1/2 l piimää
1 pak (50 g) hiivaa
1 1/2 dl tummaa siirappia
1 tl suolaa
2 dl ruisleseitä
1 dl kaljamaltaita
n. 8 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää siirappi, suola, leseet ja maltaat. Sekoita hyvin. Lisää taikinaan vehnäjauhot, älä vaivaa taikinaa liikaa. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Ripota pinnalle jauhoja ja anna kohota liinan alla n. kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta sämpylöitä. Kohota ne hyvin ja paista 225 asteessa 10-15 min.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Karitsan potkat ja crème brûlée

Vanha sanonta "liha on luun vieressä parhaimmillaan" pitää niin paikkansa varsinkin, kun lihan kypsentää pitkään ja hartaudella. Karitsan potkia löytyy kaupan pakastealtaista kylläkin tuontitavarana, kotimainen olisi kyllä vielä parempaa. Karitsan potkat olivat miedon uunin lämmössä 6 tuntia ja sulivat suuhun. Pahoittelen hieman ylimalkaista ohjetta, mutta tällainen pataruoka ei mielestäni vaadi niin täsmällisiä mittoja.

Olen tehnyt myös sellaisen havainnon, että parhaimmat ruokaklassikot ovat usein muutamasta hyvästä raaka-aineesta valmistettuja, niin paahtokermavanukas eli crème brûléekin, joka on kyllä jälkiruokasuosikkejani. Parhaan lopputuloksen saa kaasupolttimella, joka taitaa olla keittiöni harvimmin käytössä oleva kapistus.


Karitsan potkat
potka / syöjä
voita
erilaisia juureksia :
1 palsternakka
pala juuriselleriä
2 porkkaa
2 sipulia
reilusti valkosipulinkynsiä
1 puntti tuoretta rosmariinia tai timjamia
lihalientä
punaviiniä

Ruskita potkat voissa kauniin värisiksi. Pilko kasvikset reiluiksi lohkoiksi ja kuullota niitä hetken aikaa. Laita kaikki aineet esim. valuraurapataan, lisää lihalientä ja punaviiniä niin paljon, että lihat peittyvät. Laita kansi päälle, jotta nesteet eivät karkaa ja laita pata uuniin. Meillä lihat olivat 100 asteessa sen noin 6 tuntia, yön ylikin padan voi huoleta jättää. Jos aikaa ei ole odotella noin paljon, nosta lämpö esim 150 asteeseen jolloin kolmisen tuntia on sopiva aika. Potkat ovat valmiita, kun liha irtoaa luista.

Jos aikaa riittää, paistoliemi kannattaa jäähdyttää ja siivilöidä. Siivolöityä liemeä voi keittää hetken aikaa kokoon ja jalostaa sitä kermatilkalla sekä tarpeen mukaan lisämausteilla (suolaa, pippuria, tarvittaessa makeaa hilloa tms), jonka jälkeen suurustaa.

Potkien kanssa voisi tarjota risottoa tai esim. lohkoperunoita, kuten meillä tehtiin.





















Crème brûlée eli paahtokermavanukas (Glorian uusi ruokakirja)
4 keltuaista
2 ½ dl kuohukermaa
½ dl maitoa
3/4 dl sokeria
1 vaniljatanko

Halkaise vaniljatanko ja kaavi sisus kulhoon. Lisää keltuaiset ja sokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Laita kerma, maito ja vaniljatanko kattilaan ja kiehauta. Poista vaniljatanko ja kaada neste kuumana keltuaisille hyvin sekoittaen. Tässä vaiheessa ei kannata kauheasti vatkata, ettei vanukkaaseen jää  paljon ilmakuplia. Jaa seos uunivuokiin ja kypsennä 100 asteessa noin tunti, kunnes seos on hyytynyt. Jäähdytä kylmäksi. Ripottele päälle fariinisokeria ja ruskista pinta grillivastuksen alla tai kaasupolttimella.

Käytännössä kaasupoltin on huomattavasti parempi tapa, grillivastuksen alla vanukas lämpenee turhan paljon. Valio vinkkaa tekemään kaasupolttimen puuttuessa rapean sokerikuorrutteen näin: Sulata 1 dl tavallista hienoa sokeria paksupohjaisessa teräskattilassa keskilämmöllä. Anna sokerin sulaa ja saada aavistus kullanruskeaa väriä. Kaada sula sokeri leivinpaperille, levitä se heti teräslastalla ohueksi levyksi. Anna jäähtyä täysin ja kovettua. Murskaa kovettunut sokerilevy leivinpaperin välissä pieniksi muruiksi nuijaa käyttäen. Ripottele jälkiruokien pinnalle ennen tarjoilua. Tämä konsti on minulla testaamatta, mutta kokeilen seuraavalla kerralla. Jos joku on yrittänyt tällä konstein niin kertokaa kokemuksia!

torstai 10. helmikuuta 2011

Pullapitkot

Onkohan pullapitkot jo vähän liiankin tavallista tänne laitettavaa? Vai tuleeko ihmisillä nykyään pullaa tai ainakaan pitkoja leivottua?

















Pullataikinan salaisuus taitaa olla riittävässä työstössä, ensin taikinaa vatkatessa ja myöhemmin vaivatessa muodostuu sitko ja taikinaan sitoutuu ilmaa, jolloin pullasta tulee kuohkeaa. Pullaa ja erityisesti pitkoja tehdessä taikina kannattaa jättää mahdollisimman pehmeäksi, sillä jauhoja saa aina lisättyä ja lopputuloksesta tulee mehevä. Pehmeä taikina on hieman haastavampi käsitellä, mutta onnistuu, kun alustalle laittaa vain reilusti jauhoja. Pikkupullien tekoon pitkoissa ei juuri eroa ole, taikina saa minusta olla vähän "rikkaampi" eli vähän enemmän rasvaa, sokeria, kardemummaa ja rusinoita paljon. Pitkot kannattaa myös kohottaa huolella, jotta letitys ei ratkeile uunissa. Suolan käyttö pullataikinassa on minusta ehdottoman tarpeen, muuten leivonnaiset kuivuvat tosi nopsaan.

Pullataikina
5 dl maitoa
50 g hiivaa tai 2 pss kuivahiivaa
1 kananmuna
2 dl sokeria
1 putkilo kardemummaa
vajaa 1 tl suolaa
rusinoita maun mukaan
200 g voita tai margariinia
n. 15 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva (olen sekoittanut aina myäs kuivahiivan suoraan nesteeseen), mausteet ja kananmuna sekaan. Lisää rusinat ja jauhoja ja vatkaa voimakkaasti. Lisää jauhoja ja pehmeä rasva, kun jauhoista on jäljellä n. 1/3 ja vaivaa taikinaa. Taikina on valmis, kun se irtoaa kupin reunoista ja kädestä. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi ja leivo pitkot. Puolen litran taikinasta tulee 4 pitkoa ja kaikkein helpoimmalla pääsee, kun letittää kolmella pätkällä. Kohota hyvän aikaa pitkoja liinan alla, voitele ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa kunnes pitkot ovat saaneet kauniin värin.


keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Pakkaspäivän tomaatti-papukeitto

Olen  laajentanut kokeilujani pikkuhiljaa myös kasvisruokien puoleen, palkokasveissa on meidän keittiössä vielä paljon opittavaa ja ennakkoluuloissa riittää kumottavaa. Tomaatti-papukeitto lämmittää pakkaspäivän ulkoilijaa ja on myös nopea valmistaa. Ohje on peräisin täältä. Lisäsin keittoon ruokaisuuden takaamiseksi kourallisen liotettua soijarouhetta, joka on muuten monikäyttöisyydessään erityisen mielenkiintoinen tuttavuus. Olen valmistanut keittoa myös ilman sipulia ja inkivääriä maustekaapin tilapäisen vajauden takia ja maistuvaa tulee niinkin.














Tomaatti-papukeitto
2 tlk tomaattimurskaa
2 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
(liotettua soijarouhetta)
1 sipuli
2 tl currya
2 tl paprikajauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl rakuunaa
chiliä
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 dl kermaa

Silppua sipuli. Lämmitä öljy kattilassa. Kuullota sipuleita ja mausteita rakuunaa likuunottamatta miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja kuumenna kiehuvaksi. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita keittoon pavut ja anna kiehahtaa. Lisää vielä lopuksi kerma ja rakuuna ja kuumenna. 

maanantai 7. helmikuuta 2011

Teriyakilohta ja perunakääretorttua















Teriyakikastikkeella ja sitruunalla marinoitu lohi on myöskin Pirkka-lehdestä joskus aikoinaan napattu ohje. Teriyaki on hieman makeahkoa japanilaistyyppistä soijakastiketta, jossa on runsaasti suolaa.Tämä on ehkä maailman nopein ja yksinkertaisin tapa tarjota lohta uudella tavalla ja jos soijakastikkeet ovat yhtään mieleen, niin voin tätä suositella lämpimästi.

Lisukkeena tässä on perunakääretorttua, joka on täytetty vuohenmaitojuustolla. Vuohenjuuston maku jakaa kovasti ihmisiä, joten sen voisi ihan hyvin tehdä omasta lempituorejuustostaan. Hiilihydraattitietoinen taas korvaa perunakäärön vaikkapa parsakaalin kanssa höyrytetyillä porkkanoilla ja sekoittaa kaveriksi vuohenmaitojuustosta ja kermaviilistä kylmän kastikkeen.

Teriyakilohi
n. 600 g lohta
1/2 dl teriyakikastiketta
1/4 dl sitruunanmehua

Leikkaa lohi annospaloiksi. Sekoita teriyakikastike ja sitruunanmehu keskenään. Kaada seos laakean vuoan pohjalle. Nosta kalapalat vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mielellään yön yli. Käännä kaloja pari kertaa marinoitumisen aikana.

Nosta kalapalat uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Paista kaloja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Perunakääretorttu
6 (isoa (600 g)) jauhoista perunaa
2 kananmunaa
3/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Täyte
1 rs (150 g) vuohenmaitojuusto
1/2 rs (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl hienonettua persiljaa


Kuori perunat ja raasta ne hienoksi. Sekoita perunaraaste, munat, suola ja pippuri. Kaada seos juoksevalla margariinilla voidellun leivinpaperin päälle. Levitä perunaseos ohueksi, noin 35 cm x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 20 - 25 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä.

Sekoita juustot tasaiseksi seokseksi ja levitätäyte perunalevyn päälle. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa. Kääri rullalle ja kiedo torttu folioon, jotta se pysyy lämpimänä. Leikkaa annospaloiksi juuri ennen tarjoilua. Perunakääretortun voi kuumentaa uudelleen mikrossa tai uunissa.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ja kuudentena päivänä paistettiin juurileipä

Olen kovasti perso hieman makeille siemeniä pullollaan oleville leiville, joita ei juuri kaupoissa ole. Ja hyvä niin, sillä mikä onkaan mukavampaa kuin täydellisen reseptin metsästys. Glorian Ruoka ja Viini 1/2011 esitteli juurileivän tekoa, jossa tosiaan aloitettiin juuresta ja edettiin kuudentena päivänä leivän paistamiseen. Minun mielestäni kuulosti hyvältä varsinkin, kun ruokahidastelu usein tuottaa niin paljon parempia lopputuloksia. Jos juurileipiä ei tule kovin usein tehtyä, on tässä ohjeessa oleva juuri tolkuttoman iso ja sen voi huoletta puolittaa. Lehti neuvoi pakastamaan ylimääräistä juurta tai säilyttämään sitä jääkaapissa. Tällä ohjeella leivistä tulee kosteita Real-leipien tyylisiä.



















Päivä 1
Juuri
100 g kuorittua, hienoksi raastettua omenaa
2 dl 37-asteista vettä
3 dl ruisjauhoja

Kuori ja raasta omena. Sekoita omenaraaste, vesi ja jauhot ja laite ne kannelliseen astiaan. Pidä purkki huoneenlämmössä, jätä juuri käymään 3 vuorokaudeksi ja sekoita kerran päivässä.

Päivä 4
2 dl 37-asteista vettä
3 dl ruisjauhoja

Lisää vesi ja jauhot juureen, sekoita ja anna käydä vielä seuraavaan päivään.















Päivä 5
Juuren valmistuksen jälkeen tehtiin esitaikina.

Esitaikina
1 1/4 dl ruisjuurta
3 3/4 dl huoneenlämpöistä vettä
2 ½ dl tummaa siirappia
2 dl kokonaisia tai rikottuja rukiinjyviä (itse käytin karkeaa spelt rouhetta)
4 dl auringonkukansiemeniä
2 ½ dl ruisleseitä
1 ½ rkl suolaa

Sekoita kaikki aineet ja jätä huoneenlämpöön seuraavaan päivään.

Päivä 6
Viimeinkin itse leipätaikinaan
 2 ½ dl appelsiinimehua
1 1/4 dl huoneenlämpöistä vettä
60 g tuorehiivaa tai 2 pss kuivahiivaa
7 ½ dl ruisjauhoja

Liota tuorehiiva nesteeseen tai sekoita kuivahiiva jauhoihin. Vaivaa taikinaa (käsin n. 15 min) kunnes taikina on tasaista ja rakenteeltaan melko kosteaa. Voitele kolme suurta (pituus n. 25 cm) leipävuoka ja jaa taikina niihin noin vuuan puoliväliin saakka. Peitä liinalla ja anna kohota vuuan reunaan saakka, noin 2-3 tuntia. Paista kiertoilmauunissa 180 asteessa noin tunnin ajan. Anna kypsien leipien vetäytyä rauhassa vuuissaan ennen kumoamista.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Munakasrulla

Lapsen syntymä on aiheuttanut sen, että tavatessamme tuttavaperheitä valitsen tarjottavia, jotka voi tehdä ennakkoon ja jotka eivät suurempia esillepanoja kaipaa. Munakasrullaa voi hyvin tarjota iltapalana tai suolaisen piirakan sijasta ja täytteiden kanssa on vain mielikuvitus rajana. Neljälle aikuiselle rulla oli ehkä vähän nafti.












Pohja (Mäkinen, Kiikka jne : Ruoanvalmistajan kirja) :
6 munaa
6 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa

Sekoita aineet ja anna taikina tarvittaessa turvota, jotta jauhopaakut hajoavat. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 20-30 minuttia. Kumoa kypsä munakaslevy leivinpaperin päälle kuten kääretorttupohja.

Täyte:
300 g palvikinkkua
1 pieni tai puolikas punasipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 prk kermaviiliä
100 g ruohosipuli- tai muuta tuorejuustoa 
suolaa, pippuria, yrttejä

Valmiit kinkkusuikaleet ovat pääsääntöisesti  kauheita, joten kannattaa valita hyvä pala palvikinkkua ja paloitella se itse. Silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Levitä täyte hieman jäähtyneen munakaslevyn päälle ja kierrä rullalle. Ripottele vielä rullan päälle juustoraastetta ja kuorruta rulla uunissa grillivastuksen alla juuri ennen tarjoilua. Tarjoa vihreän salaatin kanssa.

torstai 3. helmikuuta 2011

Runebergin päivän tortut

Runebergin tortut ovat mainio keino hävittää joululta mahdollisesti jääneet piparkakut. Meidän kodissamme piparkakut hävisivät kyllä ihan omia aikojaan, joten päätin kokeilla Hesarin julkaisemaa Fredrikan torttujen ohjetta, jossa ei piparimuruja käytetä. Hyviä olivat, joskus punssin puutteessa käytin kostuttamiseen konjakkia ja sitäkin turhan nuukasti. Lisäksi nyt ohjetta lukiessani taisin unohtaa lempimausteeni kardemumman kokonaan pois. Ensi vuodeksi jää siis petrattavaa niin ohjeen noudattamisen kuin koristelunkin tiimoilta.














Fredrikan tortut
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
50 g hienoksi hakattua mantelia
1 dl korppujauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl kuohukermaa

Koristeeksi:
vadelmahilloa
tomusokeria
tilkka vettä tai sitruunan mehua

1. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma.

2. Vatkaa keskenään voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna ja jatka vatkaamista. Lisää mantelirouhe, korppujauhot ja jauhoseos vuorotellen kerman kanssa ja sekoita. Taikinasta tulee melko tanakka.

3. Voitele sylinterin muotoiset, molemmista päistä auki olevat runebergintorttuvuoat ja aseta ne leivinpellille, jossa on leivinpaperi. (Voit tehdä tortut myös esimerkiksi voidellulla muffinipellillä). Täytä vuoat niin, että ne jäävät neljänneksen vajaiksi. Paista torttuja 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

4. Anna torttujen jäähtyä ritilällä. Leikkaa mahdollinen ylipursunut osa pois. Kostuta tortut halutessasi punssilla tai punssin ja sokeriveden sekoituksella (noin 2-3 rkl / torttu).

5. Sekoita tomusokerista ja pienestä tilkasta vettä tai sitruunanmehua melko jäykkä kuorrutus. Aseta nokare vadelmahilloa tortun päälle ja valuta hillon ympärille kuorrutusta.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Pakasteen tyhjennystä ja mustikkamuffinssit

Viimeistään nyt kannattaa ryhtyä käyttämään marjoja pakkasesta vaikkapa mustikkamuffinssien muotoon.  Taikinaa voisi jalostaa vaikkapa reiluilla valkosuklaapaloilla, jos oikein herkuttelijaksi heittäytyisi. Kauraleseet eivät ole välttämättömiä, mutta niiden avulla voi uskotella itselleen näiden olevan terveellisempiä.


Mustikkamuffinssit (12 kpl)
3 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl juoksevaa rasvaa (tai n. 150g voita tai margariinia)
4 dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

n.1-2 dl mustikoita

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitut kuivat aineet vuorotellen maidon ja rasvan kanssa ja sekoita varovaisesti. Nostele viimeiseksi pakastemustikat taikinaan. Sekoita varovaisesti, jotta mustikat eivät rikkoontuisi ja värjäisi taikinaa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia.


Kannattaa käyttää muffinipeltiä, kahta muffinssivuokaa päällekkäin tai esim. Pirkka amerikan muffinivuokia, jotka ovat jäykempiä. Muuten taikina painaa vuokaa kypsyessään sivusuuntaan eivätkä ylöspäin. Tosin makuunhan tällä ei ole vaikutusta.

Blinit

Blinit ovat talvisen viikonlopun erikoisherkkuja, joita valmistamme kerran vuodessa. Minulla ei ole blini- eikä edes lettupannua, joten paistoksista tulee tavallisella paistinpannulla vähän epämääräisen kokoisia, mutta makuahan se ei haittaa. Tämä blinitaikina on tehty Myllyn parhaan ohjeella:

Blinit
4  dl Bulgarianjogurttia tai kermaviiliä
20 g hiivaa
2 dl Myllyn Paras Tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 d kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl  voisulaa
1 keltuainen
1 valkuainen

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota parisen tuntia huoneenlämmössä tai pidempäänkin viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä.

 Meillä tarjottiin blinien kanssa smetanaa, sipulisilppua, kylmäsavulohta ja mätiä.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Suklaabanaanikakku













Siskoni tuskaili muutamia viikkoja sitten täytekakkujen teon vaikeutta. Lupasin osoittaa hänen uskomuksensa vääräksi, joten täältä pesee suklaa-banaanikakku, joka ei ole liian makea, on helppo tehdä ja maistuu lapsillekin.

Pohjana tässä oli 6 munan sokerikakkupohja. Vuoan jauhottamiseen kannattaa käyttää kaakaojauhetta, jos aikoo tehdä kakun kerroksittain niin, että jättää reunat näkyviin. Oma ajatukseni oli tämä, mutta jauhottamiseen käyttämäni korppujauho muistutti melkoisesti hometta, joten levitin täytettä myös kakun reunoille.

Sokerikakkupohja
6 munaa
2,25 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
0,75 dl vehnäjauhoja
5 rkl kaakaojauhetta
2,25 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi valkoisiksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon, sekoita varovaisesti. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija n. 25cm). Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30-35 minuuttia.
 



















Kakun voi kostuttaa esim. vaniljasokerilla maustetulla maidolla. 6 munan kakkuun minun mielestäni hyvä määrä kostutukseen on n. 1½ dl jos kakun tarjoaa seuraavana päivänä. Välittömästi tarjottavaa kakkua voi kostuttaa enemmän.


Täyte ja kuorrutus
2 prk (500 g)   maitorahkaa
4 dl   kuohukermaa
2 dl   sokeria
4 tl   vanilliinisokeria
4   kypsää banaania siivutettuna
100 g   taloussuklaata rouhittuna 

Yhdistä maitorahkaan kaikki ainekset, banaani viipaleina ja kerma vaahdotettuna. Levitä täyte kerrosten väliin ja halutessasi myös kakun reunoille.

Kakun pinnalle on koristeeksi rouhittu suklaata.