sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rosmariinijuustotangot

Glögin kanssa on kiva natustella jotakin suolaista. Juustotankojen innoituksena toimivat italiaiset leipätikut eli grissinit, joskin grissinit ovat rapeampia. Voissa ja juustossa ei ole säästelty, niiden määrää voi pudottaa, jos haluaa tehdä arkisempia leivonnaisia.






















Rosmariinijuustotangot

30 tankoa


2 ½ dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl kuivattua rosmariinia
150 g voita
2 ½ dl voimakasta juustoraastetta
vajaat 7 dl (hiivaleipä)vehnäjauhoja

pinnalle
kananmunaa voiteluun
½ dl juustoraastetta
rosmariinia

Lämmitä vesi ja lisää kuivahiiva, rosmariini, voi, juustoraaste ja osa jauhoista. Sekoita taikina ja alusta lisää jauhoja, jätä taikina pehmäksi. Kohota taikina noin ½ tuntia. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, jaa se kolmeen osaan ja edelleen 10 palaan, jotka leivot pitkiksi kapeiksi tangoiksi. Kohota ½ tuntia, voitele ja ripsi päälle juustoraastetta ja rosmariinia. Minä jätin kohotuksen ensimmäiseltä pelliltä n. 10 minuuttiin, koska en halunnut tankojen kohoavan kovin paljoa. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia kauniin ruskeiksi.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Pakettikortit

Lahjojen paketointi on yleensä jäänyt minulta vähälle huomiolle. Tänä vuonna ehdin satsata hieman pakettikortteihin varsinkin, kun näin mainion idean täällä. Tällaiset paketit matkaavatkin kummityttöjemme luo. Hauskat pakettikortit tai joulukoristeet valmistuivat itsestään kuivuvasta askartelumassasta sutjakkaan, samoilla opein kuin piparkakut. Massasta kaaviloitiin levy, painettiin muotilla kuvio ja pillillä ripustusreikä. Reunat voi tasoitella kevyesti märällä sormella ja sitten vain kuivumaan.



sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Luumukiisseli

En muista milloin olisin viimeksi tehnyt luumukiisseliä, liekkö koskaan. Riisipuuron taikka kermanokareen kanssa kiisseli sopii hienosti joulukuuhun. Pikku-Ukkokin tykkäsi tästä!






















Luumukiisseli  (ohje Pirkan)

1 pkt (227 g) luumuja
1 l vettä
1 dl sokeria
1 kanelitanko
muutama pala sitruunan kuorta
3 rkl perunajauhoja
1/2 dl kylmää vettä
1/2 sitruunan mehu
pinnalle sokeria

Mittaa vesi ja sokeri ja sekoita kunnes sokeri sulaa. Lisää luumut ja jätä likoamaan muutamaksi tunniksi tai yön yli. Nosta kattila liedelle ja lisää kanelitanko ja huolella pestystä sitruunasta kuorimaveitsellä kuorittua keltaista kuorta. Keitä hiljaa kunnes luumut ovat pulleita ja nousevat pintaan (10 - 15 minuuttia).

Vedä kattila liedeltä ja nosta luumut reikäkauhalla muutamaa kappaletta lukuunottamatta matalareunaiselle tarjoiluvadille ja poimi sitruunankuoret ja kanelitanko pois. Vatkaa loput luumut rikki liemessä, jotta saat enemmän makua liemeen.

Sekoita perunajauho kylmään vesitilkkaan ja sekoita seos ohuena nauhana kiisseliliemeen. Nosta kattila liedelle ja anna kiehahtaa parin kuplan verran.

Kaada kiisseli tarjoiluvadille luumujen päälle. Ripottele pinnalle sokeria kuortumisen estämiseksi. Tarjoa jäähtyneenä jälkiruoaksi maidon, kerman tai löysäksi vatkatun kermavaahdon kanssa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Puolukka-marenkipiirakka

Kokoonnuimme eilen naisjoukolla käsitöiden pariin. Tarjosin Kaneli ja kardemumma -blogin   taannoin esittelemää puolukka-marenkipiirakkaa. Tämän piirakan kohdalla eivät ylistyssanat riitä, makuyhdistelmä on yksinkertaisesti ihana.  Piirakka on näyttävä ja raikas tarjottava, joka sopii hienosti näin joulunaikaan ja joulupöytään. Alkuperäisessä ohjeessa marenki ruskistetaan kuumassa uunissa, minulta ruskitus onnistui paremmin grillivastuksen alla.  Piiras on parhaimmillaan tuoreena, mutta sen voi valmistaa marenkia vaille valmiiksi edellisenä päivänä.

























Puolukka-marenkipiirakka

Pohja:
150 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
3 keltuaista
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
4 dl puolukoita 
3 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria

Pinnalle:
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää keltuaiset voimakkaasti vatkaten.Sekoita keskenään jauhot, mantelirouhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos muiden aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Peitä irtoreunaisen piirasvuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Voit myös käyttää tavallista piirasvuokaa.

Sekoita keskenään marjat, perunajauho ja sokeri. Kaada seos taikinan päälle vuokaan. Paista uunin keskitasossa noin 30 minuuttia.

Pinnan marenkia varten muista, että valkuaisten joukossa EI SAA olla yhtään keltuaista. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Levitä lusikalla / pursota marenki marjojen päälle ja käytä piirakka grillivastuksen alla kunnes marenki on saanut vähän väriä. Vahdi ettei marenki pala.

Jäähdytä (ja mahdollisuuksien mukaan myös säilytä) marenkipiirakka huoneenlämmössä. Näin marenki pysyy rapeana. 

torstai 1. joulukuuta 2011

Tiramisumaljat

Tiramisu on jälkiruokasuosikkimme, jonka teen useimmiten kakkuna. Tällainen pappilan hätävaran tyyppinen ratkaisu toimii myös. Tiramisussa käytetään savoiardikeksejä tai sokerikakkupohjaa. Pikaversioihin sekoitan vapaalla kädellä tuorejuustoa (joka tietysti kuuluisi olla mascarponea), kahvia, Amaretto-likööriä ja (tomu)sokeria. Kananmunavaahdot korvaan kermavaahdolla. Tuossa juustossa fuskaan joskus, mutta manteliköörissä luotan vain Amarettoon. Ja maut tasoittuvat, kun herkun tekee esim. päivää aikaisemmin. Nämä eivät vanhenneet niin kauaa.

Tässä ohje pikaversioiden sijaan "oikeaan" Tiramisuun.




Tiramisu (Ohje Maku)

8  annosta 

2 1/2 dl espressoa tai vahvaa kahvia
1/2 dl mantelilikööriä
5 kpl munaa
1 dl sokeria
500 g mascarponejuustoa
200 g savoiardikeksejä tai sokerikakkupohjaa palasina

Pinnalle
1/4 dl kaakaojauhetta

Mausta jäähtynyt kahvi liköörillä.

Erota keltuaiset valkuaisista. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.

Sekoita keltuaisvaahtoon mascarpone. Lisää joukkoon valkuaisvaahto kevyesti nostellen.

Kasta yksitellen puolet kekseistä maustettuun kahviin ja asettele ne vuoan pohjalle sokeripuoli ylöspäin. Levitä päälle puolet juustoseoksesta. Toista keksi-mascarpone kerrokset.

Hunnuta tiramisu kaakaojauheella ja anna jälkiruoan tekeytyä jääkaapissa parista tunnista vuorokauteen.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Paperitähti

Näin hauskan paperitähden A-lehtien joululehdessä. En tosi ymmärtänyt teko-ohjeesta mitään, mutta mitäpä google ei osaisi neuvoa. Paperitähdet ovat näköjään olleet bloggareiden viime joulun suosikkeja, joten ohjeita löytyi hyvin. Käytin paperina tavallista kopiopaperia, mutta värillisilläkin saisi hienoja luomuksia aikaan. Mallia voi katsoa esim. täältä. Eikö olekin suloinen? Ja samalla halpa ja ekologinen!



maanantai 28. marraskuuta 2011

Vaihteluksi jauhelihasta

Ainainen jauheliha tuppaa välillä kyllästyttämään. Tässä piristävä arkiruokaohje, jonka voi karitsan jauhelihan sijaan toteuttaa myös naudasta. Persikkaraita sopi mainiosti karitsan makuun, tätä ruokaa voin lämpimästi suositella! Ohje on marraskuun RuokaPirkasta.



























Kepakot

n. 500 g karitsan tai naudan vähärasvaista jauhelihaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vettä
1 kananmuna
1 rkl perunajauhoja
1 limetti
1/2 ruukkua ruohosipulia tai 3 - 4 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
1/2 - 1 chilipalkoa
1 tl suolaa
1/2 rkl garam masala -maustesekoitusta 

Persikkaraita

1 tlk (200 g) turkkilaista jogurttia
2 säilykepersikan puolikasta tai 1 tuore persikka
1/2 dl tuoretta minttua hienonnettuna
1 rkl limetinmehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria

Sekoita kulhossa kaurahiutaleet ja vesi. Anna turvota hetken aikaa. Lisää muna, perunajauhot ja jauheliha. Purista limetinmehu ja jätä 1 rkl mehua persikkaraitaan. Hienonna ruohosipuli, kuoritut valkosipulinkynnet ja halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet. Sekoita limetinmehu, hienonnetut ainekset ja mausteet jauhelihan joukkoon tasaiseksi taikinaksi.Muotoile taikinasta öljytyin käsin tankoja ja työnnä niihin halutessasi varrastikut. Kypsennä kepakoita 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai parilassa välillä käännellen, kunnes liha on kypsää.


Valmista persikkaraita. Leikkaa persikka kuutioiksi ja hienonna mintunlehdet. Sekoita jogurtin joukkoon persikkakuutiot. Mausta mintulla, limetin mehulla, hunajalla, suolalla ja pippurilla. Tarjoua couscousin tai riisin kanssa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Iltapalapiirakka

Suolaiset piirakat ovat siitä kivoja, että niihin voi laittaa kaikkea mitä kaapista löytyy. Tähän piirakkaan saa upotettua myös ylijäämäperunoita. Tein kokeeksi myös muutaman minipiiraan. Pienet piirakat onnistuvat muffinssivuuassa ja ovat mahdottoman söpöjä.






















Iltapalapiirakka 

Ruis-perunataikina

3 keitettyä perunaa
100 g voita
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl maitoa tai vettä

Soseuta perunat ja sekoita soseeseen muut aineet. Jos on aikaa anna taikinan levätä hetki jääkaapissa ja taputtele taikina voidellun uunivuuan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteessa  noin 10 minuutin ajan.

Täyte:
150 g kinkkua
1 paprika
1 sipuli (+nokare voita)
2 dl ruokakermaa
3 munaa
100 g juustoraastetta
suolaa
mustapippuria

Suikaloi kinkku, paprika ja sipuli. Kuullota sipulia hetken aikaa voissa. Sekoita munat, kerma ja puolet juustoraasteesta keskenään. Levitä kinkku, sipuli ja paprika esipaistetulle pohjalle. Lisää suola ja pippuri ja kermaseos. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta. Paista 200-asteessa kunnes piirakka on kauniin ruskea, 30-40 minuuttia.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sopivasti ilmojen kylmetessä...

...valmistui lämpöinen torkkupeitto. Paksulla langalla ja puikoilla työ valmistui vajaassa parissa viikossa, vaikka kutomisaikaa onkin vain iltaisin ja niiden yksien päiväunien aikaan. Nyt voikin sytytellä kynttilät ja käpertyä sohvalle viltin alle selailemaan uusia käsityöohjeita, minulla onkin jo iiiiiso virkkuukoukku ja korin malli mielessä. Torkkupeiton ohje on täältä.


  



















maanantai 14. marraskuuta 2011

Mariannesuklaakakku

Käsityöpörriäinen on puraissut siihen malliin, etten oikein ehdi keskittymään keittiöpuuhiin. Käsityöt taas etenevät niin hitaasti ettei niistä ole kovin usein kerrottavaa. Isänpäivänä kuitenkin ryhdistäydyin ja leivoin. Mieheni pitää tummasta  suklaasta, joten raaka-ainevalinta oli selvä. Lisäksi hyväksi havaittu Maku-lehden pohjan ohje ei verottanut liikaa aikaa kutimilta. Kakun kohdalla ei voi puhua kevyestä, mutta on tämä ihan mielettömän hyvää. Tuoreiden marjojen aikaan olen täyttänyt pinnan marjoilla, jotka luovat illuusion keveydestä ja ovat upean näköisiä. Tällä kertaa kokeilin suklaakoristeiden tekoa sulattamalla suklaata pienessä minigrip-pussissa, jonka nurkkaan leikkasin pienen reiän ja pursotin suklaata ristikoksi. Suklaakoristeita pitääkin testata lisää.



























Mariannesuklaakakku

10 palaa

Pohja
250 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
6 kpl munaa
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sitruslikööriä

Täyte
1 dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
½ pss Mariannecrush-rouhetta
½ tl vaniljasokeria
0,25 dl sokeria

Sulata paloiteltu suklaa ja rasva kattilassa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä hieman. Voitele ja jauhota (Ø 24–26 cm) irtopohjavuoka. Vatkaa munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot siivilän läpi sekä hieman jäähtynyt suklaa ja sitruslikööri. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa 35–40 minuuttia. Jäähdytä kakku. Kakun keskusta vajoaa leivonnaisen jäähtyessä. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita rouhe ja mausteet. Levitä seos kakun pinnalle.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koruja kotikonstein

Minulla oli muutamia vuosi sitten mahdoton innostus omatekoisia koruja kohtaan. Viikonloppuna kaivoin tekotarpeet taas esille ja korjasin rikkinäisen korun sekä tein muutaman uuden. Nämä ovat ihania henkilökohtaisia lahjoja, jos tuntee lahjansaajan korumaun, mikä on osoittautunut minulle aika hankalaksi. Että toiveita voipi esittää =)

Kiviä voi tilata netistä esim täältä, kannattaa satsata raaka-aineisiin, kuten käsitöissä yleensäkin. Näissä on käytetty lasihelmia, korukiviä ja makean veden helmiä. Tekeminen on yhtä helppoa kuin helmien pujottelu metallisiimaan. Lukkojen kiinnitys on vaikein vaihe, eikä sekään ole kovin hankalaa. Kansanopistot ja kiviä myyvät liikkeet järjestävät kursseja aiheen tiimoilta. Kannattaa kokeilla, ei juurikaan huvita maksaa Snö-korusta omaisuutta, kun perehtyy tähän askartelun osa-alueeseen.


 

tiistai 1. marraskuuta 2011

Tilliliha

Maistoin tillilihaa ensi kerran kymmenkunta vuotta sitten kokkaillessani sitä koulussa. Se oli hyvää, mutta enpä ole sen koommin tillilihaa tehnyt vaikkei minulla siis olekaan mitään traumaa ruokalajia kohtaan. Lihana käytin hirven keittolihaa, jonka hauduttelin useamman tunnin, jottei lopputuloksesta varmasti tulisi sellaista minkä monet kouluruokailusta muistavat. Ja hailakasta ulkonäöstään huolimatta lopputulema oli ihanaa, olisiko tässä se kaikkein väärinymmärretyin ruokalaji? 























 Tilliliha (ohje Pirkan)

n. 700 g naudan/hirven kulma- tai ulkopaistia (tai luutonta lapaa)
1 l vettä
1 tl suolaa
1 - 2 sipulia
2 (200 g) porkkanaa
(n. 60 g) selleriä
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
10 valkopippuria
tillinvarsia

Kastike
8 dl keitinlientä
4 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sitruunanmehua
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl kermaa

Mittaa vesi suunnilleen lihapalan kokoiseen kattilaan ja pane liha kattilan pohjalle. Kun vesi alkaa kiehua, kerää veden pinnalle noussut vaahto esimerkiksi reikäkauhalla. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää suola, kuoritut ja halkaistut sipulit, porkkanat, selleri, laakerinlehti, pippurit ja tillinvarsia. Keitä kannen alla miedolla lämmöllä pari tuntia. Kääntele lihapalaa välillä. Nosta kypsä liha ja porkkanat leikkuulaudalle. Siivilöi keitinliemi, ota siitä desin verran mittaan ja jäähdytä se. Sekoita siihen vehnäjauhot. Kuumenna loppu keitinliemi kattilassa. Kaada suurus ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Keitä sekoittaen viisi minuuttia. Mausta kastike sitruunanmehulla, sokerilla, suolalla ja tillillä. Sekoita joukkoon lopuksi kerma. Leikkaa lihasta mahdolliset kalvot pois. Kuutioi liha 3 cm x 3 cm:n kokoisiksi kuutioiksi. Viipaloi porkkanat. Lisää lihat kastikkeeseen kuumenemaan. Pane tilliliha tarjolle laakeaan kulhoon. Koristele porkkanaviipaleilla. Tarjoa keitettyjen perunoiden, etikkapunajuurien ja maustekurkkujen kanssa.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ruskan värejä

Halloweenin värit löytyvät tänä vuonna hienoina ulkoa. Varsinkin marja-aronia piristää loistollaan, siitä tulee muuten ihan syötävää hilloakin.










torstai 27. lokakuuta 2011

Suklaatäytteiset pikkuleivät

Ympäröivä jouluinnostus alkaa näköjään vääjäämättä viemään minunkin ajatuksia keskitalveen. Olen joka vuosi yrittänyt tehdä osan joululahjoista itse, ruokalahjoja on  kiva tehdä ja myös saada. Pikkuleivät taikka piparkakut kauniissa rasiassa ovat ainakin yksi ruokalahjana hyvin toimiva idea. 

Chocoholisti (minä!) voisi tykätä näistä Pirkan ohjeilla tehtävistä rapeista ja ihanan suklaisista pikkuleivistä. Pikkuleipiin voi piilottaa lempisuklaataan, mutta maistuvat ne myös ilman suklaasydäntä. Ja mikä parasta, nämä valmistuvat nopsaan myös pienien apulaisten kanssa!


























Suklaatäytteiset pikkuleivät

125 g voita
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
suklaata täytteeksi

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasva-sokeriseoksen joukkoon.  Leivo taikinasta kaksi tankoa, jaa kumpikin 16 osaan. Paloittele suklaapalat. Pyöritä taikinapalat palloiksi siten, että kunkin pallon sisään tulee pala suklaata. Anna keksipallojen kovettua kylmässä puoli tuntia. Näin keksit eivät leviä uunissa paiston aikana. Paista 175 asteessa (10 -) 15 minuuttia.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Oho, minä osasin!

Pimenevä syksy ja käsitöihin hurahtaneet ystävättäreni Keittiöapina ja Kanelin ja kardemumman rouva saivat minutkin tarttumaan puikkoihin. En ole koskaan neulonut mitään sukkia tai lapasia suurempaa, joten ehkä tämä nyt oli hiukkasen suuruudenhullu projekti. Mutta tuli kuin tulikin lopulta valmiiksi ja voi sitä riemua kun saa jotakin ihan oikeasti aikaan! Poncho on apinoitu Kalastajan vaimolta, jolla on kivoja käsityöideoita muutenkin.














tiistai 18. lokakuuta 2011

Puolukkamuffinssit

Pieni apulainen on vielä turhan pieni marjametsään, joten onnekseni sain 10 litran sangollisen puolukoita kotikyliltä, kiitoksia sinnepäin! Simppelit puolukkamuffinssit ovat Martta-lehdestä (6-7 2011). Jostakin syystä kaipailin näihin sellaista murupäällystettä, ehkä seuraavalla kerralla sitten.


























Puolukkamuffinssit

10 suurta muffinssia

2 munaa
2 dl sokeria
50 g sulatettua voita tai margariinia
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhetta
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,75 dl maitoa
3 dl puolukoita

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu rasva, keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja puolukat varovasti vaahtoon. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Manteli-pikkuleivät

Nämä söpöläiset sopivat hyvin juhlapöytään, sillä ne ovat nopeita tehdä ja jos jaksaa pursottaa suklaan niin myös näyttäviä! Maku on tyypillinen vaaleille pikkuleiville eli hyvin mieto ja rakenne pehmoisa. Ohje on Bella Baien






Manteli-pikkuleivät

150 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 pss á 100g mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna tehokkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kelmuta valmis taikina ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Ota takinasta lusikalla palasia ja pyörittele pienehköiksi palloiksi. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia. Sulata tummaa suklaata ja pursota keksien päälle

torstai 6. lokakuuta 2011

Mantelikala

Pyrin vähän heikolla menestyksellä tekemään kalaa kaksi kertaa viikossa. Aika säälittävästi raaka-aineeni on useinmiten joko pakastesei taikka tarjouslohi, koska en jaksa lähteä merta edemmäs kauppaan kunnon kalan perässä. Mantelikala on kuitenkin niin hyvää, että sitä voisi syödä joka viikko. Ohje täältä.


















Mantelikala

3 annosta

400 g seitiä (pakaste)
3/4 dl korppujauhoja
1 dl mantelilastuja
2 dl ruokakermaa
3 tl sitruunankuoriraastetta
3 rkl tuoretta tilliä (silputtuna)
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Ota kala sulamaan puolisen tuntia ennen ruoanvalmistusta. Sekoita korppujauhot ja mantelilastut kermaan. Jätä pieni osa mantelilastuista koristeluun. Mausta seos sitruunankuorella ja tillillä, anna turvota noin 5 minuuttia. Nosta kalapalat uunivuokaan. Mausta kala sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Levitä kalan päälle manteliseos, ripottele pintaan loput mantelilastut ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Tarjoa kalan kanssa keitettyjä perunoita tai perunamuusia.

tiistai 4. lokakuuta 2011

maanantai 3. lokakuuta 2011

Lapin äidin levite

Meillä on aika ajoin kaapissa juustonkannikoita, jotka ovat niin pieniä taikka kuivia ettei niitä saa ruokiin raastettua. Ystävämme herttainen äiti Pelkosenniemeltä kertoi tämän mainion konstin, jolla kannikat saavat uuden elämän ja flunssapöpökin  häädön, jos valkosipulin määrässä ei säästele. Tässäkin pätee se sanonta yksinkertaisesta ja hyvästä.


























Juusto-valkosipulilevite

juuston kannikoita (esim. fetaa, mustaleimaa ja edamia)
valkosipulinkynsiä niin monta kuin luonto sietää
(vihreitä kivettömiä oliiveja, jos purkki sattuu olemaam auki)
kylmäpuristettua oliiviöljyä

Aja seos tahnaksi, lisää öljyä niin paljon, että seoksesta tulee levittyvää.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Porkkanakakku

Porkkanakakku(kin) kuuluu leivonnaissuosikkeihini ja olennaisesti syksyyn, vaikka leivon sitä myös ympäri vuoden. Tällä ohjeella saa kuohkean ja mehevän porkkanakakun, jonka suolaisen makea sulatejuustokuorrute kruunaa. Pohja on taas Suosituimmat kotileivonnaiset -kirjasta.





























Porkkanakakku

puolikas uunipelti

Taikina:
3 munaa
3 dl sokeria
150 g voita tai margariinia (tai 1½ dl öljyä)
4-5 dl (4-5 porkkanaa) porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Kuorrute:
100 g sulatejuustoa
50 g pehmeää voita tai margariinia
1 ½ dl tomusokeria

Taikina: Vatkaa munat ja sokeria kuohkeaksi, lisää sekaan sulatettu ja jäähtynyt rasva sekä porkkanaraaste ja keskenään yhdistetyt kuivat aineet. Sekoita varovaisesti, jotta kuohkeus säilyisi. Levitä taikina puolikkaan uunipellin n. 20 x 28 cm kokoiseen vuokaan (taikka pyöreään kakkuvuokaan halkaisija n. 30 cm) ja paista 200 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä.

Kuorrute: Sekoita kaikki aineet sähkövatkaimella ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele halutessasi pähkinärouheella.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Syksyn sävyjä

Ruusupavun siemeniä

Mansikan II-sato


Pirkka ruukkuruusu, talvehti suojaamatta ja upea kukinta





Mustatorvisieniä

perjantai 23. syyskuuta 2011

Mokkapalamuffinssit

Mokkapalat ovat kaikkien suosikkeja, tässä minimuffinssien muodossa. Taikinaan lisätty vesi tekee leivonnaisista kivan meheviä. Muffinssitaikinan ohje on Pullahiiren leivontanurkasta, jossa on muitakin mainioita ohjeita, kannattaa kurkata. 



























Mokkapalamuffinssit


(34 kpl minimuffinseja tai 12kpl suuria)

2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kiehuvaa vettä
100g margariinia / voita

Kuorrute 
60 g pehmeää voita
5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
½ dl kaakaojauhetta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl kuumaa kahvia


Vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina 12 muffinssivuokaan tai 24 kpl minimuffinssivuokaan (joudut paistamaan kaksi erää). Paista n. 15-20 min. isoja tai 10 min. pieniä 175 asteessa. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Kuorrute : Sekoita tasaiseksi seokseksi voi, tomusokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja tuorejuusto. Lisää lopuksi kahvi. Levitä tai pursota kuorrute kakkusten päälle ja koristele halutessasi.

torstai 22. syyskuuta 2011

Soijarouhe-makaronilaatikko

Hyvää, helppoa ja halpaa kasvisruokaa, joka mielestäni päihittää mennen tullen perinteisen jauhelihaversion. Ohje on Maku-lehden.






Soijarouhe-makaronilaatikko

5 dl vettä
1 kpl kasvisliemikuutiota
2 dl soijarouhetta
300 g täysjyväpastaa
1 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynttä
1 rkl juoksevaa margariinia (rasvaa 80 %)
1 rkl mausteseosta (jauheliha)
1/2 rkl paprikajauhetta
7 dl kevytmaitoa
2 kpl munaa
50 g juustoa (raastettuna)

Kiehauta vesi ja liemikuutio. Keitä soijarouhetta liemessä noin 5 minuuttia. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Hienonna sipulit. Kuumenna rasva pannulla. Paista sipuleita ja valutettua soijarouhetta hetki. Mausta. Sekoita maustettu soijarouhe makaronien joukkoon, ja kumoa seos kevyesti voideltuun uunivuokaan. Sekoita maitoon munat ja kaada makaroniseoksen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja halutessasi tomaatteja. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

torstai 15. syyskuuta 2011

Riistamakkarat hirvestä

Octoberfest aika alkaa olla käsillä, joten kotitekoiset riistamakkarat ovat ajankohtaisia. Minulla on onni tuntea eräs etevä metsämies ja eritoten hänen ihana antelias rouvansa, kiitokset siis taas Kirkkonummen suuntaan riistasta! 

Makkaran teko ei ole yhtään niin vaikeaa kuin mitä voisi luulla, makkaramassa on sama asia kuin hyvin maustettu mureketaikina. Jos oikein oikoo niin lihana voi käyttää valmista jauhelihaa, jonka sitten maustaa. (Rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, että jos pääsette paistamaan ja maistamaan suoraan jauhimesta tulevaa lihaa niin ero on kyllä melkoinen kaupan jauhelihaan) Makkaramassa pursottaminen suoleen on työn vaikein vaihe, siihen vaaditaan käytännössä konetta. Suolta saa hankittua pyytämällä kauppaa tilamaan  tuotetta itselleen tai hallista lihakauppiaalta. Voin avata makkaran teon vaiheita joskus lisää, jos joku haluaa. Itse olen käynyt Marttojen makkarakurssin, minkä ansiosta itsekin kuulun nykyään tuohon hienoon järjestöön.

Teen yleensä mausteisia joulumakkaroita ja vaihteeksi halusinkin kokeilla jotakin muuta. Ohje on alunperin Glorian ruuasta ja viinistä eikä ihan nappi, mutta perus ok kuitenkin. Jatkoa ajatellen sherry kannattaa vaihtaa esim. konjakkiin, suolan määrää vähentää ja mausteita lisätä. Jouduin jauhamaan massan sekaan pari kypsää perunaa taittaakseni suurimman suolaisuuden, peruna pelastaa muutenkin monet liian suolaiset ruuat.



Kotitekoiset makkarat ovat kypsinä harmaita, johtuen siitä ettei niihin ole lisätty nitriittiä.



Riistamakkarat 

1 kg hirven, kauriin tai peuran lihaa
200 g silavaa tai rasvaista siankylkeä
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
2 tl valkopippuria
½ dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1-2 rlk tuoretta salviaa hienonnettuna
1 varsisellerin varsi
1,5 rkl suolaa
1 dl makeaa sherryä tai vettä
n. 2 metriä lampaan suolta

Paloittele lihat ja jauha laittamalla lihamyllyyn vuorotellen riistaa ja possua. Sipuli ja varsiselleri pilkotaan ja kuullotetaan pannulla. Kaikki loput raaka-aineet ja mausteet lisätään lihojen joukkoon ja massa sekoitetaan tasaiseksi. Jauha massa vielä kertaalleen lihamyllyllä. Vaivaa massa todella hyvin, kaksin käsin tasaiseksi ja kiiltäväksi. Maista!!! Kypsennä koepala vaikkapa mikrossa ja lisää tarvittaessa mausteita. Massa kannattaa pursottaa saman tien suoliin ja kypsentää keittämällä. Keitetyt makkarat paistetaan vielä pannulla tai uunissa esim. hapankaalipedillä.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Borssikeitto

Borssikeitto on herkullinen syyskeitto, kiireinen tekee keiton pakastesuikaleista, vähän vähemmän kiireinen pilkkoo tuoreita juureksia. Päälle nokare ranskankermaa, smetanaa tai maustatonta tuorejuustoa ja maiskis.



























Borssikeitto (ohje HS)

(4 annosta)

400 g raakoja punajuuria
2 sipulia tai punasipulia
2 porkkanaa
250 g valkokaalia
2 rkl voita
1 l liha- tai kasvislientä
1-2 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2 rkl silputtuja yrttejä:
timjamia, rakuunaa, rosmariinia
(200 g esimerkiksi savulihaa ohuina suikaleina tai jauhelihaa tai nakkeja) 

Pese ja kuori juurekset. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi käsin tai monitoimikoneessa. Suikaloi myös valkokaali. Sulata voi suurehkossa kattilassa tai padassa ja kuullota suikaloituja kasviksia hetki. Älä ruskista. Kaada liemi kasvisten päälle ja anna keiton hautua kannen alla vajaat 30 minuuttia. Mausta keitto makusi mukaan, hauduta vielä hetki ja tarjoa vaahdotetun smetanan ja ruisleivän kanssa. Mikäli haluat lisätä keittoon suikaloitua lihaa, lisää kypsä liha mausteiden kanssa yhtä aikaa ja kuumenna keitto höyryäväksi.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Krokotiilikakku

Prinssimme täytti yhden vuoden ja muuttui näin virallisesti vauvasta taaperoksi. Pieni sankari oli innoissaan lahjapakettien naruista, leluista ja koolle kokoontuneista ystävistä. Kakkuakin maistettiin vaikkei se tainnut pikku-ukon mielestä kuitenkaan korvapuustia, joka on siis lahjomattoman maistelijan suosikki, päihittää.

Minulla on ollut pitkään mielessä testata marsipaanikakkua, jonka pääsin nyt toteuttamaan krokokakun muodossa. Muoto kakkuun on otettu lasten palapelistä, josta pikku-ukon täti piirsi mallin leivinpaperille. Pohjan tein kääretorttulevyistä, josta leikkasin mallin avulla oikean muotoiset levyt. Kakun pinnalle tuli marsipaanin alle kreemi, sillä ilman sitä kakkua ei voi tehdä ennakkoon, muuten marsipaani kupruilee. Kreemi  ja marsipaani ovat tosi makeita, joten vastaavasti täytettä ei kannata juurikaan sokeroida. Ohjeet ja muutenkin monta vinkkiä sain Keittiöapinalta, jolle erityiskiitos konsultaatioista! Ja kuvaamisesta sen verran, että se kannattaisi tehdä ennakkoon...



















Krokotiilikkakku

Pohja (tässä kakussa siis tein näitä pohjia kolme eri):
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos varovasti käännelle muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 225 asteessa n. 6 minuuttia.

Täyte:
2-3 dl omenasosetta
4 dl vispikermaa
2 prk omena-kanelirahkaa (tai maustamatonta rahkaa, ripaus kanelia, 1 tl vaniljasokeria, maun mukaan sokeria)
3 liivatetta
tilkka omenamehua

Kostutukseen: omenamehua tai vaniljasokerilla maustettua maitoa

Liota liivatteita vedessä noin viisi minuuttia. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Liota liivatelehdet tilkkaan kuumaa omenamehua. Sekoita liivatteet rahkan joukkoon ja lisää kermavaahto.

Leikkaa kääretorttulevystä muotin avulla krokotillin pää. Muista kostuttaa pohjalevyn. Lisää kerroksittain omenasosetta ja kerma-rahkatäytettä.

Päälle:
115 g margariinia
½ pkt tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
1 tl kiehuvaa vettä
marsipaania

Valmista kreemi. Sekoita sähkövatkaajalla margariini, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää kuuma vesi. Levitä kreemi kakun päälle. Kaulitse marsipaani isoksi levyksi ja nosta kakun päälle. Siisti reunat. Koristele haluamallasi tavalla. Koristele kakku marsipaanilla.

Krokokakun silmät ovat vaahtokarkkimassaa ja mustat osat muotoiltu Kick-lakritsitoffeepatukasta.